Mun selän tarina - Scheuermannin tauti

Postaus toteutettu yhteistyössä Kipukaupan kanssa.

Tän postauksen kirjoittaminen ja julkaiseminen on mulle iso juttu, sillä kyseessä on mun suurin epävarmuus ja niin sanotusti "arka paikka", selkä.

Mulla on ollut selkäkipuja n. 12-vuotiaasta saakka, mutta vasta vuonna 2018 ollessani 19-vuotias, niille selvisi todellinen syy. Scheuermannin taudin diagnoosiin saakka mun selkäkivut kuitattiin lääkärissä ryhtivirheellä ja lannerangan lievällä skolioosilla.

Kun Luukas syntyi, meni muutama kuukausi ennen kuin mun selkäkivut räjähtivät ja kävivät sietämättömiksi - mulle tuli kipukohtauksia, joiden aikana en kyennyt liikkumaan milliäkään, enkä edes hengittämään kunnolla. Ne aiheuttivat, kuten arvata saattaa, ihan vaaratilanteitakin kotona pienen vauvan kanssa: kaksi kertaa tiputin pienen pojan kipukohtauksen iskiessä, onni onnettomuudessa että kummallakaan kertaa ei alla ollut lattia vaan sohva ja sänky - tuon toisen tilanteen jälkeen soitin itselleni lääkäriajan, puhelimessa sain välilevynpullistumaepäilyn. Mutta enpä olisi osannut arvata että mitä siellä lääkärissä sitten selviää, tai että millainen matka siitä sitten alkaa - en todellakaan.

Pääsin lääkäriin aika lyhyellä varoitusajalla, sillä puhelimen päässä ollut hoitaja ymmärsi hyvin tilanteen vakavuuden. Onnekseni mulle sattui asiansa osaava lääkäri, joka mittaili mun selkää katseellaan ja vaikutti heti siltä että tietää mistä on kyse - tuolloin hän ei mulle kuitenkaan sitä sanonut, vaan laittoi oitis lähetteen rinta- ja lannerangan röntgenkuviin. Kuvista paljastui kuusi kiilamaistan nikamaa rintarangassa ja kyfoosikulma joka normaalisti on alle 40 astetta, oli mulla 60 - sieltä tuli kuin apteekin hyllyltä diagnoosi: Scheuermannin tauti.

"Scheuermannin tauti on nikamien kasvuhäiriö, jossa todetaan tyypillisesti vähintään kolmen nikaman päätelevyvaurioita. Selkänikamien etuosan kasvu hidastuu, kun nikamien takaosa jatkaa kasvamistaan. Näin nikamien muodosta tulee kiilamainen ja selkärangan köyryys eli kyfoosi lisääntyy." - Selkäkanava

Terveyskeskuslääkäri kirjoitti mulle lähetteen erikoislääkärille jatkohoidon arviointiin, fysiatrille. Tuolloin ajattelin että jes, nyt mä saan apua näihin kipuihin - mutta siitä alkoikin pitkä ja raskas taistelu.

Kävin fysioterapeutilla, koska fysiatri niin halusi - siitä huolimatta että jopa fysioterapeutti totesi ettei mulle siitä liikkuvuusharjoittelusta ole apua. Vuoden ajan sain inttää lähetettä magneettikuviin, ennenkuin se mulle liikeni, ja onneksi vihdoin liikenikin. Magneettikuvista paljastui kasaan painuneen rintarangan aiheuttaneen välilevyjen pullottelua ja rappeumaa ja jopa selkäydin pullotteli yhdestä nikamavälistä - näiden tulosten jälkeen alkoivat niin sanotusti isot rattaat pyöriä: fysiatri kirjoitti mulle reseptin Sirdaludeihin, jotka vihdoin ja viimein auttoivat kipuun, mutta joita en kuitenkaan uskaltanut ottaa ollessani lapsen kanssa kahdestaan kotona ja lähetteen Kuopion Yliopistolliseen Sairaalaan selkäkirurgin arvioon. Tuossa vaiheessa tuli sellainen olo, ettei mun kipuja enää vähätelty.

Selkäkirurgin arvio oli se että kyllä tämä on leikattava - mainitsemisen arvoista että tuolloin mun rintarangan kyfoosikulma oli jo 80astetta, ja ainakin musta se tuntui hurjalta ja pelottavaltakin. Kyseessä olisi suuri leikkaus - mun rintaranka luudutettaisiin uudelleen, joten leikkauspäivä lyötiin lopulta lukkoon seuraavaksi syksyksi. Mutta sitten tulikin yllätys. Yllätys nimeltään raskaus - aloin odottaa meidän toista lasta. En halunnut tehdä aborttia mutta selän puolesta pelotti - soitin KYS:iin hoidonsuunnittelijalleni, ja keskusteltiin asiasta jolloin sain varmuuden että raskaudelle ei ole estettä. Kukaan ei kuitenkaan varmuudella voinut tietää kuinka mun selkä sen tulisi kestämään, mutta kaikkien yllätykseksi se kesti 9kk vauvan mahassa kantamisen todella hyvin - kivut olivat lähes olemattomia.

Synnytyksen jälkeen muistan, kun istuin autossa matkalla kotiin - mun selkäranka oli kuin spagettia. Se tunne oli aivan järkyttävä, ja oikeastaan vasta silloin mua alkoi tuon selän puolesta pelottaa. Ajattelin, että ei, ei nyt, mä en voi joutua kipujen kouraan ja leikkauspöydälle nyt, kun mulla on vauvakin. Heti, kun palauduin synnytyksestä tarpeeksi ja oma vointi salli, aloin taas treenaamaan selkää - koin kuitenkin saman turhautumisen sen suhteen kuin aiemminkin: selkälihasliikkeet kyllä tuntuivat, mutta eivät siellä missä niiden kuuluisi tuntua. Virheasennon vuoksi ne eivät menneet perille oikeaan paikkaan. Piakkoin sen jälkeen törmäsin Instagramissa Kipukaupan brändilähettiläshakuun, ja heidän ryhtiliiviään katselleena ja pohtineena päätin hakea mukaan - ja mut valittiin! Pääsin siis testaamaan kauan haaveilemaani ryhtiliiviä tämän brändilähettiläisyyden ansiosta.

Tässä yllä näette ryhtiliivin mulla käytössä:

Mä olen nyt reilun muutaman viikon ajan tätä käyttänyt päivittäin: aloitin pitämällä tätä päällä 10 minuuttia, joka aiheutti kipua jolloin otin liivin heti pois. Seuraavana päivänä tuo 10 minuuttia meni jo ilman kipuja. Siitä olen pikkuhiljaa pidentänyt aikaa - kahtena päivänä 15min, seuraavana kahtena 20min ja niin edelleen. Kroppa on alkanut muistuttamaan ryhdin korjaamisesta sen lyssähtäessä jo ihan itsekin, ilman liiviä. Ja entäs sitten ne selkälihasharjoitteet? No niihin tää on ollut vielä mahtavampi! Kun alan treenaamaan selkää, vedän tän liivin päälle ja liikkeet tuntuu siellä missä pitääkin!

Summa summarum: ryhtiliivin päivittäinen käyttö saa kropan muistamaan sen paremman ryhdin, ja selkälihasten vahvistuminen edesauttaa ja helpottaa sen ylläpitämistä. En olisi ikipäivänä uskonut, että näin yksinkertainen ja lääkkeetön "hoitomuoto" voisi olla näin iso apu ja helpotus - uskallanpa miltei jo sanoa, että saan nauttia pikkulapsiajasta rauhassa ennen leikkauspöydälle joutumista. Leikkaus on jokatapauksessa edessä tulevaisuudessa, ei siitä pääse yli eikä ympäri, mutta mitä pidempään mun selkä kestää hyvänä ilman sitä niin sen parempi - ovathan lapset pieniä vain sen yhden kerran.

Koodilla letsperheillaan10 saatte 10% alennuksen ryhtiliivistä - koodi on voimassa vain 48h, joten oo nopea!

🖤 Tiia Krista Annika

Puolen vuoden huutoitku jättää jälkensä

Mä oon halunnu jo kauan kirjottaa tän postauksen, mutta syystä x se on aina jäänyt vain ajatuksen tasolle - ehkä siksi, että kun elämä nyt on helpompaa, ei koe oikeudekseen palata "surkuttelemaan" raskasta aikaa joka on jo ohitse. 

Märehtimään ei kannata jäädä, mutta kaikki itseä ja tässä tapauksessa kokonaista perhettä koetelleet asiat on jotenkin käsiteltävä ja "vietävä loppuun" että elämä voi jatkua. 

Tää postaus on mun tapa käsitellä se kaikki huutoitku ja epätoivo mitä Rasmuksen ensimmäinen puolivuotta piti sisällään. 

Olin onneni kukkuloilla, kun Rasmus syntyi. Elin ihanassa vauvakuplassa ja katselin maailmaa niiden kuuluisien vaaleanpunaisten lasien läpi - olet varmasti kuullut puhuttavan niistä. Pesin sängyssä ja sohvannurkassa haistellen iki-ihanaa vauvantuoksua ja itkien onnesta - nyt hän oli siinä. 

Sen kaiken hormonitulvan keskellä en aluksi edes ymmärtänyt Rasmuksen itkevän normaalia enemmän, kun kaikki oli vaan niin ihanaa. Mutta jossain vaiheessa ikäänkuin heräsin todellisuuteen - kulkiessani huushollia ympäri huutavaa vauvaa sylissä hytkytellen ja hyssytellen. Itkien siinä samalla itsekin - ymmärsin että hitto.

Aloin kelata aikaa taaksepäin, miettiä esimerkiksi että koska viimeksi olen saanut siivottua? Koska viimeksi olen saanut syötyä ruokani lämpimänä? Koska viimeksi olen saanut nauttia hiljaisuudesta tai istua hetken aloillani? Koska viimeksi tässä talossa on voitu kertoa asiansa normaalilla äänenvoimakkuudella niin, että sen silloin kuulee eikä taustalla helise ikkunat kun meidän rakas vauva itkee?

Neuvolassa mainitsin asiasta JOKAIKINEN kerta, mutta vastaus oli viittaus kintaalla "kokeilkaa cuplatonia" tai jotain muuta vastaavaa. Vasta 5kk? neuvolassa lääkäri totesi sen olleen hyvin todennäköisesti koliikkia ja lohdutti että tässä iässä se usein alkaa helpottaa. Ajattelin silloin vain että jaa, ihanko tosissasi nyt olet? En tiennyt että olisiko siinä kuulunut itkeä vai nauraa, mutta en tehnyt kumpaakaan - olin vihainen. Ihan oikeasti vihainen. Ärsytti. 

Miten tuo kaikki sitten vaikuttaa nyt?

Itkuiset päivät ovat aika harvassa, mutta silloin kun sellainen päivä sattuu niin se vie kaikki mehut ja vähän enemmänkin. Jos en saa itkua loppumaan pian sen alettua, kirpoaa kyynel silmäkulmaan ja iskee sellainen epätoivo jota en voi estää puskemasta täysillä voimilla päälle.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana Rasmus ei viihtynyt oikein missään - lukuunottamatta syliä joko mahalteen tai pystyasennossa. Kaukalossa huudettiin, vaunuissa huudettiin, lattialla tai leikkimatolla huudettiin.. Nyt hän viihtyy vaunuissa SUPERhyvin - sinne nukahdetaan päiväunille kaikkein mieluiten, eikä kaukalokaan enää ole niin paha paikka mitä ennen. 

Vaikka nyt elämä onkin huomattavasti helpompaa ja mukavampaa, on siinä kokoajan läsnä sellainen jännitys ja pelko - entä jos Rasmus alkaakin huutaa vaunulenkillä pää punaisena, entä jos hän huutaa autossa koko matkan pää punaisena, entä jos hän huutaa koko päivän kotona pää punaisena eikä viihdy muualla kuin sylissä eikä nuku? 

Sillä tavalla se vaikuttaa, että ne tunteet kulkee mukana jyskyttämässä takaraivossa 24/7. Ja se on aika rankkaa. Samalla, kun siellä jyskyttää pelko ja jännitys, jyskyttää siellä kuitenkin myös sellainen vahvuuden tunne - mehän hitto vie selvittiin siitä kaikesta tietämättä edes mistä oli kyse? Wau. 

Voin myös myöntää olevani hieman katkera siitä, miten kukaan ei ymmärtänyt. Somessa napistiin siitä kun joku toinen kulkee vauvansa kanssa siellä täällä ja tuolla mutta Tiia olla öllöttää vain kotona eikä liiku missään. Neuvolan hälläväliä-asenne ja kintaalla viittaamiset sai jopa mut itseni uskomaan että tää nyt vaan on näin ja meidän elämää tällä hetkellä, nyt on vaan jaksettava ja pärjättävä. 

Olen ihan älyttömän kiitollinen siitä, että tuo kaikki on takanapäin - että nyt minä, ja me, voin ja voidaan nauttia tästä.

Me voidaan liikkua vaunuilla, mä pääsen päivisin niille vaunulenkeille joista nautin täysin rinnoin Luukaksen ollessa vauva. Mulla on mahdollista tehdä paljon muutakin kuin vain hytkyttää ja hyssyttää kyyneleet valuen ja silmät ristissä pää punaisena parkuvaa vauvaa. 

Elämä on tosi ihanaa just nyt.

🖤 Tiia Krista Annika

MEIDÄN VIIKKO - uusi arki

Tän postauksen oli alunperin tarkotus kertoa meidän syyslomasta, mutta koska sairastuvalla ei mitään hirveän hienoa tai kiinnostavaa tapahdu niin pidätin oikeuden vaihtaa viikkoa seuraavaan.

Viime viikolla meillä alkoi tosiaan uusi arki, kun M' lähti naapuripaikkakunnalle opiskelemaan. 

Miten tää arjen muutos sujui, mitä piti sisällään ensimmäinen viikko uutta arkea? Minäpä kerron teille - ainakin kiukuttelua ja lohtuhaleja, Postipaketteja, päiväunia ja sitä meille olennaista hullunmyllyä.

MAANANTAI

Uusi arki koitti, mukamas liian äkkiä. M'llä soi kello kuudelta, että hän ehtii ajella kello kahdeksaksi kouluun naapurikaupunkiin. Silmät avatessa iskee hirveän kova jännitys - Luukas ottaa kaikki muutokset niin raskaasti, eikä tämäkään ole sen suhteen poikkeus.

Ensimmäiset itkupotkuraivarit tulivatkin jo heti herättyä, kun ei päässyt isin syliin. Päästiin kuitenkin harmista yli ja lopulta kelpasi äitinkin syli jaettuna pikkuveljen kanssa. Mitään kovin ihmeellistä me ei maanantaina päivällä tehty, mutta illalla kävin Tokmannissa tarjoushaukkailemassa ja hakemassa uuden talvitakin Postista. Ruokana meillä oli Luukaksen toiveesta hänen lempiruokaansa - nakkikeittoa, sitä meillä syödään "usein." Eli suurinpiirtein kerran kuukaudessa.

Illalla käytiin vielä poikien kanssa pesulla ja minä kävin tuttuun tapaan reippailemassa Leon kanssa. Kun lapset matkustivat höyhensaarille, asetuttiin M'n kanssa sohvalle mukavasti ja laitettiin Netflixistä Blacklist pyörimään.

TIISTAI

Vierailin @perhearkea-tilillä Instagramissa mydayn merkeissä. Pojat olivat TODELLA unisia, vetivät sikeitä pitkälle aamupäivään asti. Päivä saatiin kulumaan nopeasti leikkimällä yhdessä ja käymällä "rentouttavalla" päiväkävelyllä koko sakki, ihan vaan päästelemässä savuja ulos korvista. Piilotin myös Luukakselle Muumi-patukoita hänen huoneeseensa, jos tuo poika jotain rakastaa niin aarteenetsintää.  

Kun M' tuli iltapäivällä kotiin, juotiin pullakahvit ja Luukas aloitti koko illan kestävän huutometakan - näin hän usein tuo ilmi harmituksen tai ikävän, joten sitä me kyllä osattiin odottaakin. 

Posti toi tiistain kunniaksi Jollyroomin paketin josta paljastui Luukaksen uudet hienot talvikamppeet - poju ihan itse ne valitsi. Jännä vaan, ettei hän niitä suostunut päälleen laittamaan.. 

KESKIVIIKKO

Ihan tavallinen päivä, vielä poikien kanssa kotona palautumassa flunssasta, joka jätti jälkeensä jäätävän väsymyksen. Taistelin hiki hatussa pyykkivuorten kanssa, ja yritin houkutella Luukasta tekemään mun kanssa hänelle vaatetilausta - huomasin nimettäin pyykkirumban keskellä ettei muutamat housut lisää pojun vaatekaappiin olisi pahitteeksi - mutta hän ei ollut väsykiukultaan kovin innostunut siitä, niin jätettiin tekemättä.

M' toi kotiintullessaan tuliaisia meille kaikille - Rasmukselle Brion puisen helistimen (sellainen "häkki" missä on kulkunen sisällä), Luukakselle uuden hienon roska-auton ja mulle &-merkin muotoisen sisustusvalon. 

Posti toi täydennystä Rasmuksen seuraavan koon vaatevarastoon - kaksi Newbien ihanaa jumpsuittia ja kettubodyn, jonka bongasin FB-kirppikseltä. Niiden lisäksi Serpentiini.fistä tilatun juuttisukka-joulukalenterin pojille valmiiksi.

Illalla sain vihdoin ja viimein palautettua yhden koulutehtävän ja tuuletin sitä - mutta se tuuletus lakkasi viimeistään yöllä kun puhkeamassa olevat alakulmahampaat valvottivat perheen pienintä ja siinä sivussa äitiä pitkälle yöhön saakka. 

TORSTAI

Luukas pääsi vihdoin palaamaan päiväkotiin. Mua jännitti julmetusti että kuinka selvitään Rasmuksen ja Luukaksen kanssa aamusta, mutta se meni ihan yllättävän hyvin - Luukas lähti reippaana ja innokkaana hoitoon, Rasmus nukahti vaunuihin matkalla. Kotiin palattua sain juoda kahvin rauhassa ja istahtaa koulutehtävien ääreen - vaikkakaan niistä ei mitään 1h unisaldolla tahtonut tulla. 

Ruoaksi väkersin kanapastaa, ja M'n tultua kotiin mallailtiin seinälle hylly, jonka hän toi mulle Jyskistä tullessaan. 

Iltalenkkiajan työnjako toteutettiin tällä kertaa niin että mä nappasin Rasmuksen vaunuissa mukaan ja Luukas lähti sillä aikaa käymään isin kanssa kaupassa, kun oli sitä toivonut ja hokenut koko päivän päiväkodista tultuaan. Kävivät reippaina hakemassa mun paketitkin Postista - sieltä paljastui yllänäkyvät Oppi&Ilon Minun kirjani pojille, ja toisen paketin sisältö (H&M) koostui Rasmuksen neule-fleecehaalarista, neule-fleecekypärämyssystä, yhdestä yöpuvusta ja mun sukista ja alusvaatteista. Illalla vielä saunottiin ja paineltiin saunanraikkaina pehkuihin.

PERJANTAI

Kiukkuaamu, mutta selvittiin kuitenkin ihan ajoissa päiväkotiin - tähän väliin täytyy vähän kehua, että me ollaan Luukaksen kanssa opittu hirmu hyvin pääsemään kiukuista yli! Niitä jumeja, mitä aiemmin tuli poikkeuksetta päivittäin, tulee nykyään todella harvoin. 

Tsekkasin Rasmuksen nukkuessa ruokalistan valmiiksi ja näpyttelin sen mukaan kauppakassitilauksen menemään. Väsymys oli niin hurja, että päässä pyöri - ulkoilma virkisti aina hetkeksi, muttei siitä pitkää iloa saanut. 

Huusin miltei hallelujaa kun M' tuli kotiin ja painelin ensitöikseni sänkyyn lepäämään - ulkoistin kotityöt ja Leon iltalenkityksenkin hänelle, sillä jos jotain mun oli pakko saada niin lepoa. 

Käytiin kuitenkin illan päälle vielä Luukaksen kanssa Tokmannissa metsästämässä pojulle led-ilmapalloja jotka hän mainoksesta bongasi, löydettiin kuin löydettiinkin niitä ja paljon muutakin. Vitsit miten onnellinen Luukas olikaan, kun sai pimeässä loistavan dino-ilmapallon! 💚

Kipaisin samalla reissulla Postista toisen HM:n paketin, jossa tuli iso kasa sisävaatetta Rasmukselle. Huokaisin helpotuksesta tyrkätessäni ne vaatteet pesuun, nyt alkaa seuraavan koon vaatearsenaali olla jo ihan kelvollinen. 

LAUANTAI

Tarkoitus oli pitää siivouspäivä, mutta miesväki päätti että pyh, me lähdetään käymään mummolassa. Ja sinne me sitten ajeltiinkin, M'n vanhempien luo. Tultiin sieltä takaisin kotiin puoli seitsemän aikaan ja tyrkättiin sauna lämpeämään. Saunottiin ja tehtiin iltapalaksi lämpimiä voileipiä. 

Kun pojat nukkuivat, laitettiin taas M'n kanssa Blacklist pyörimään ja syötiin sipsiä sitä sohvan nurkassa tuijottaen, ihan liian myöhälle yöhön.. 

SUNNUNTAI

Tämä päivä kului siivotessa huushollia ja tehdessä Luukaksen toiveesta pizzaa. Sellainen meidän tapaan "rento" päivä. Ja mikäs olisikaan sen parempi tapa valmistautua uuteen viikkoon. 🤍

Sellainen oli meidän viikko, ensimmäinen viikko uutta arkea - ja hyvin selvittiin, vaikka itse sanonkin! Nyt se viime viikon uusi arki tuntuu jo ihan tavalliselta eikä niinkään enää uudelta ja erilaiselta - niin hyvin me siihen kiinni päästiin. 

🖤 Tiia Krista Annika

PIHISTÄN VS PANOSTAN

Hepskukkuu! Tässä postauksessa puhutaan rahasta, tai no pikemminkin

siitä että mihin sitä rahaa käytetään.

Mistä pihistän, ja mihin panostan?

Kun ei mitään miljonäärejä olla, niin sitä väkisinkin joutuu jostain toisesta asiasta pihistämään kun johonkin toiseen panostaa rahallisesti. 

Selvennyksenä, pihistän = asia johon käytän vain vähän rahaa ja panostan = asia johon voin käyttää paljonkin rahaa.

PANOSTAN...

Lapsiin. 

Tuskin ketään hirveästi yllättää, kun on kyseessä kahden lapsen äiti. Instagramissa jo tätä vähän avasinkin: voin kuluttaa lapsiin vaikka tonnin eikä "tunnu missään". Viimeisimpiä hankintoja lapsille - uudet talvikamat Luukakselle ja Rasmukselle iso kasa seuraavan koon vaatetta. Ja tänään lähtee tilaukseen vaatetta myös Luukakselle, sillä huomasin että poitsun housuvarastot alkaa olla aika nihkeät.

Koiraan.

Ei tämäkään varmasti yllättänyt. Jos Leo tarvitsee jotain, niin se ostetaan, that's it.

Viimeisin hankinta Leolle oli uudet valjaat ja hihna - hihna turvalukolla kun tuo veijari sai hajotettua entisen. Valjaat vähän muuten vaan, kun halusin paremmat mitä entiset - valjaidenkin suhteen mun kriteerit oli aika kovat, joka teki niille myös sitä hintaa.

Ruokaostoksiin.

Tämä on myös sellainen iso kuluerä, ja "mielelläni" myös upotan rahaa ruokaan sillä haluan kuitenkin lasteni syövän hyvin ja monipuolisesti. Vaikka valitsen usein sen halvemman vaihtoehdon, mikäli olen sen hyväksi todennut, en silti koe pihisteleväni tässä sillä pidän huolen aina ensimmäisenä siitä että meillä on kaapit täynnä ruokaa. 

PIHISTÄN:

Itsestäni. 

Kaikista minuun itseeni liittyvistä hankinnoista. Oikeasti KAIKISTA. Verrataan vaikka Luukaksen talvikamoja jotka maksoivat reilun satasen, ja mun uutta talvitakkia joka maksoi 40€. Tai Rasmuksen vaatevaraston täydennystä reilulla sadalla eurolla, ja mun sukkia + alusvaatteita joille tuli hintaa ihan muutama hassu kymppi. Ei varmaan erikseen tarvitse selventää että kummatko näistä hankinnoista saivat aikaan hampaiden kiristelyä ja hiusten päästä repimistä?

Tosin, tämä pihistely on opettelun alla. Yritän kovasti opetella sitä, että voin tehdä hankintoja myös itselleni mikäli siihen on varaa tai tarvitsen jotain - ilman että siitä tarvitsee potea huonoa omaatuntoa seuraavan vuoden ajan.

Kodin hankinnoista.

Tämä on myös ehkä sellainen minuun itseeni liittyvä, sillä jos esimerkiksi haluaisin ostaa jonkun sisustusjutun, niin se usein kaatuu siihen etten raaski. Olen esimerkiksi ikuisuuden haaveillut Vallilan verhoista olohuoneeseen, mutta en ole koskaan raaskinut ja siksi meidän olohuoneessa ei ole verhoja ollenkaan. Kun en kuitenkaan kelpuuta muita kuin ne mitkä olen kauan halunnut, ja olen vain jäänyt odottamaan sitä että raaskin.

Tekniikasta.

Esimerkkinä vaikkapa tilanne, että tarvitsen uuden puhelimen. Ensinnäkin, se ostetaan osamaksulla. Toiseksi, siinä etsitään hyvää hinta-laatu suhdetta eikä edes katsota mitään Iphoneja päin. 

Rasmuksen synnyttyä olen alkanut haaveilla mm. robotti-imurista ja kuivausrummusta arkea helpottamaan, mutta ei - ennemmin imuroin vanhalla kunnon Kärcherillä vauva sylissä hiki hatussa ja levitän kuivumaan lähes aina moneen kertaan pyöritettyjä pyykkejä kahdelle pyykkitelineelle jotka vievät meidän pukuhuoneesta tilaa puolet.

Tähän loppuun voisin vielä paljastaa, että kun päätin jatkaa opintojani myös nyt kotiäitiyden aikana - yksi iso syy siihen oli raha. Se, että sitä rahaa olisi edes sen opintotuen verran enemmän. 

Vaikka se tietääkin entistä enemmän työtä ja tekemistä, niinkuin ei päivissä olisi jo muutenkin liian vähän tunteja, niin tässä me nyt ollaan ja suorituksia tulee. Mitäpä sitä ei lastensa eteen tekisi, kun haluaa tarjota heille parasta.

Mistä sä pihistät, ja mihin panostat?

🖤 Tiia Krista Annika

SYKSYN KUULUMISIA - vihdoin voin oikeasti nauttia vauva-arjesta

Syksy on aina sellainen vuodenaika, että se tuntuu hujahtavan ohi silmänräpäyksessä - eikä tämäkään vuosi poikkea normaalista sen suhteen.

Tuntuu, että tänä syksynä on tapahtunut ihan hirveästi kaikkea - niin paljon ettei edes itse oikein pysy perässä, siksi haluankin kirjoittaa tällaisen koosteen meidän syksystä tänne.

Arki on just nyt aika IHANAA.

Aloitetaan vaikka siitä, siitä on helppo aloittaa. Kuten moni siellä varmasti jo tietääkin, niin Rasmuksen ensimmäistä puoltavuotta säesti lähes jatkuva itku.

Mun on hankala käsittää, ettei mun rakas vauva enää vain huutoitke, ja sen pinttymän vuoksi olen vielä hieman epävarma ja tietyllä tapaa varuillani, mutta aika - aika parantaa senkin haavan. Se on ohi, me selvittiin.

Tämä on iso muutos, joka vaikuttaa positiivisesti koko perheeseen.

Kaikki se aika, mikä vapautuu kun ei tarvitse kokoajan olla hytkyttämässä ja hyssyttämässä pää punaisena huutavaa vauvaa... En edes tiennyt mulla olevan.

Ehdin touhuta kaikessa rauhassa ja jopa kahden kesken esikoisen kanssa - ollaan alettu taas tekemään meille tärkeitä retkiä lähiympäristön metsiin ja puistoihin. Ehdin pitää huushollin edes jotenkuten siistinä, ehdin pitää huolta itsestäni, ehdin pitää huolta jopa parisuhteesta.. Toki silloin kun tähtien asento sattuu oikein eikä väsymys ole ihan ylitsepääsemätöntä, mutta tiedätte kyllä varmasti mitä tarkoitan!

Arki muuttuu taas aktiivisemmaksi, pikkuhiljaa hyvä tulee - tässä kuitenkin ikäänkuin toivutaan tuosta todella rankasta ajanjaksosta kaikkien kannalta.

Vielä kun oppisin nukkumaan niitä päiväunia joista aina unelmoin..

Mut hei - siinä missä sen ensimmäisen puolen vuoden aikana eivät vaunulenkit tulleet kuuloonkaan (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta toki) niin nyt niistä on tullut jo ihan luonteva osa päivärutiinia ja ne on myös kaikista osallistujista kivoja. Että kyllä se mun lempeä elämäntaparemppakin etenee omalla painollaan - liikunnan osuus arjessa kasvaa pikkuhiljaa isommaksi! 

Ehkä siitä kuitenkin lisää sitten jossain toisessa postauksessa? Eiks vaan?

Mä päätin myös jatkaa mun opintoja, ja sovittiinkin ryhmänohjaajan kanssa että pakerran verkkokursseja omaan tahtiini - ja jos sattuu olemaan luentoja etänä, niin osallistun niille. Mikäli joku ei ole ihan perillä, niin mä opiskelen kasvatus- ja ohjausalaa, nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi! 

Vitsit, sitä tietää olevansa just eikä melkein omalla, oikeella alallaan kun opiskelu saa hyppimään innosta kattoon! Mutta yhtä innoissani oon myös siitä, että kotiäitiys on superihanaa ja siksipä juuri keskityn vain teoriaopintojen edistämiseen kotoa käsin.

Pian tässä perheessä onkin kaksi opiskelijaa, sillä myös M' alkoi halajaa koulun penkille - haki ja pääsi. Se tulee muuttamaan meidän arkea taas aika rutkasti, mutta eikös vaihtelu virkistä?

Mua vähän vaan jännittää, kun meidän kolmevuotias ottaa kaikki muutokset aina niin kovin raskaasti.. Hän on tähän saakka mennyt aina isin kanssa aamulla päiväkotiin, mutta sitten kun M' alkaa kulkea koulussa niin sinne vienti jää mun vastuulle - monet kiukut ja väännöt siitä varmasti aikaan saadaan, mutta apinanraivolla.. Apinanraivolla.

Inspiraatiotulva, tuo jokasyksyinen "ongelma" - on vetänyt mut tälle vuotta jo aika monta kertaa ihan jumiin. Tiedättehän kun ideoita on niin paljon, ettet tiedä mistä aloittaa? Ja sitten, kun tiedät mistä aloittaa, tulvii mieleen taas ainakin kymmenkunta uutta ideaa.. niin.

Mutta kai se on enemmän positiivinen kuin negatiivinen ongelma, joten!

Sellaista täällä - paljon kaikkea!

Ihan pian varmaan sataa jo lunta.. Tai tiedäppä tuota, HEI MUUTEN - meillä alkoi just syysloma!! Ja Luukas tulikin just sopivasti viime yönä kipeäksi... Se niistä viikonlopulle suunnitelluista aktiviteeteista siis, mutta minkäs sille mahtaa - levätään ja parannellaan, tai siis Luukas lepäilee ja parantelee. Sormet tiukasti ristissä ettei koko perhe ottaisi sairastaakseen samaa tautia..

 Aloin tän postauksen läpi luettuani miettiä, että ehkei olekkaan tapahtunut niin paljoa kuin ajattelin? Ehkä arjen muuttuminen aktiivisemmaksi ja vauhdikkaammaksi sen helpottumisen myötä saa sen vain tuntumaan siltä että tapahtuu älyttömän paljon? Vaikkakin siis joo, tapahtuu paljon - ihan arkisia asioita. Arkea tapahtuu paljon.

Nyt mä mietin ihan liikaa, hohhoi.

Mukavaa lauantaita vaan!💛

🖤 Tiia Krista Annika

11 x viimeisin...

Kyselin eilen IG-storyssa apuja blogijumista pääsemiseen - kysymyksiä tyylillä viimeisin...

Ja tässä ne tulee - kysymykset ja vastaukset!

Viimeisin ostos..

Hmm... Talvihaalari Rasmukselle!

Viimeisin asia, mikä sai minut innostumaan..

Instagram-joulukalenteri! Sellainen on tekeillä, suunnitteilla ja tulossa, enkä meinaa pysyä pöksyissäni kun oon niiin innoissani siitä!

Viimeisin asia, mistä päätin luopua..

Osasittehan te ihan kinkkisiäkin laittaa. Mutta tähän vastaus on yksi vapaaehtois-koulutus, joka olisi kestänyt klo 8-16 kahtena päivänä viikonloppuna.

Ensinnäkin, mä imetän joka oli yksi syy tästä luopumiselle - toinen oli se, ettei mun omatunto olisi kestänyt uhrata kallisarvoista koko perheen harvinaista yhteistä aikaa tällaiselle. 

Viimeisin päätös..

Jatkaa opiskeluita jo nyt, vaikka olenkin vielä kotiäiti. Tiedonjano on niin hurja, että koen voivani ihan hyvin suorittaa verkkokursseja vaikka päiväuniaikaan.

Viimeisin virhe..

Hmm.. mä olen melko varma siitä, että teen virheitä ihan päivittäin. Eiliseltä jäi mieleen se, kun hermostuin Luukakselle. Oli iltapesun aika, ja hän halusi ison veden mutta alkoi huutaa kuin palosireeni sitten kun sitä vettä laitettiin altaaseen lisää.. Siinä sitten lyödään yhteen väsynyt äiti ja yliväsynyt lapsi, niin korvissa soi itse kullakin.

Mutta jätettiin sitten se kylpy välistä, ja nukkumaanmennessä juteltiin rauhoituttua tilanne läpi ja pyysin nöyrästi rakkaalta pojaltani anteeksi sitä että menetin malttini, ja kerroin myös miksi. 

Tein virheen, mutta se oli inhimillinen. Eikös tämä ole sitä tunnekasvatusta parhaimmillaan?

Viimeisin kampaaja..

Varmaan joskus 13v? En edes muista. Mut sen muistan, että sillon mun hiukset värjättiin musta-pinkiksi.

Viimeisin metsäretki..

Lauantaina! Käytiin Luukaksen kanssa kokeilemassa mun väkertämää Etsitään aarteita luonnosta-bingoa, ja vitsit meillä oli ihan tosi hauskaa!

Viimeisin elokuvailta..

Kesällä! Sen tarkemmin en muista, mutta Luukas oli silloin mummolassa!

Viimeisin katsottu elokuva..

Yösyötön jatko-osa Tarhapäivä!

Viimeisin positiivisin ajatus..

Lähiaikoina mun mielessä ei oo oikeestaan ees ollut mitään negatiivista, joten vastaan tähän että tänään. Sellainen yleinen syvä huokaus että kaikki on hyvin just nyt. 

Viimeisin kerta, kun olit ravintolassa syömässä..

Luukaksen raskausaikana, eli vuonna 2017 tai 2018 - en muista tarkalleen, mutta silloin oli talvi!

...

Sellaista liibalaabaa tällä kertaa.

Aina kun se kuuluisa blogijumi iskee, on se ensimmäinen postaus kaikkein hankalin. Nyt siitä on päästy yli, niin josko se näpyttely alkaisi taas luonnistua! 

Palataan toivottavasti pian!

🖤 Tiia Krista Annika

MEIDÄN PÄIVÄ, keskiviikko 22.9

Aamu alkoi kello yhdeksän - yleensä meillä herätään 7-8 aikaan arkisin, nyt nukuttiin tyytyväisenä myöhempään, sillä tiedossa oli kotipäivä molempien lasten kanssa, räkänokkarockin ansiosta.

Kello oli puoli kymmenen, kun oltiin aamupalapöydässä - vaipanvaihdot sun muut aamutoimet tehtynä silmät ristissä. Luukas halusi aamupalaksi hapankorppua ja appelsiinimehua, Rasmukselle lusikoin suuhun puuroa ja itse tyydyin pelkkään kahviin maidolla. 

Tunti eteenpäin pojilla oli puhtaat vaatteet päällä ja vauhdikkaat leikit käynnissä olkkarissa - vilkuilin meininkiä sivusilmällä samalla kun siivosin aamupalan jälkiä keittiöstä.

Rasmus alkaa päivän ensimmäisille päiväunille aina klo 11-12, eikä se ollut eri tänäänkään. Tasan yhdeltätoista, ihan siis minuutilleen, alkoi kuulua leikkimatolta sen sortin kitinää että olisi aika kutsua päiväunimatti käymään. Olin ehkä vähän myöhässäkin, sillä meni puoli tuntia ennenkuin pienin antautui unen vietäväksi.

  Kun Rasmus nukahti, laitettiin Luukakselle uusi poninhäntä päähän ja leikittiin tovi uusilla hiekkaleluilla, joita ei olla ehditty vielä ulos testaamaan. Pian pojun suusta pääsi ilmoille niin makea haukotus, että hän paineli tabletti kourassa lepäilemään hetkeksi makkariin. Huokaisin istuessani sohvalle - mikä autuas hiljaisuus. 

12.50 kuului vaunuista ähinää merkkinä siitä että Rasmus on hereillä, tajusin istuneeni sohvalla Instagramia katsellen koko sen ajan.. Poju hymyili vinkeästi kun nostin hänet syliin. Huikkasin Luukakselle makkarin ovelta että äiti alkaa laittaa lounasta, laitahan tabletti kiinni. Kävin vaihtamassa Rasmukselle vaipan ja sulatin pakkasesta sosetta - jauheliha-tomaatti-pastaa, me syötiin Luukaksen kanssa edellisen päivän makaronilaatikon jämät. 

Lounaalla vierähti huomaamatta tunti - Luukas söi kolme lautasellista ruokaa ja Rasmus vain haaveili samalla kun väisteli lusikkaa parhaansa mukaan, ei ollut tämä sose ihan lempparia. Meni kuitenkin edes puolet annoksesta. Sitten taas vaatteiden vaihto ja pojat leikkimään olkkariin että äiti saa siivottua keittiöstä lounaskaaoksen pois.

Vartin yli kaksi Rasmus päästi ilmoille pienen itkun, joka kertoi siitä että olisi maitohörpyn aika - nappasin hänet tissille syömään, ja huikkasin Luukakselle että hakee ulkovaatteet valmiiksi, lähdetään kohta pihalle. Hän ne reippaasti hakikin.. Mutta meni hermo, kun äiti ei heti ehtinyt auttamaan ihan tyhmän haalarin kanssa - haalari lensi kaaressa lattialle ja poika paineli syvien huokausten saattelemana omaan huoneeseensa. Ajattelin että noh, katsellaan sitä sitten kun Rasmus on syönyt.. Rasmus kuitenkin nukahti, ja siirsin hänet vaunuihin. Ihmettelin hiljaisuutta, ja huomasin kolmeveen nukahtaneen lattialle legopoliisiauto kainalossa - kävin varovasti nostamassa poitsun omaan sänkyynsä jatkamaan unia. 

Kun kumpikin pojista nukkui, näin tilaisuuteni tulleen, nappasin koiran hihnan päähän ja käytin pihalla - älkää huoliko, ihan omassa pihassa vaan, että pääsi tarpeilleen. Sisälle tultua nappasin jääkaapista perunapussin, aloin kuoria ja pilkkoa perunoita valmiiksi Luukaksen toiveruokaa varten. Juuri kun sain viimeisen perunanpalan kattilaan, Rasmus heräsi - vartin tehotorkut. Imetin nopsaan ja tyrkkäsin pojun syöttötuoliin, että saan tehtyä sämpylätaikinan kohoamaan. Kun olin saanut sen tehtyä, keitin itselleni kahvit ja kaivoin Rasmukselle aamupuurolta ylijääneen soseen välipalaksi. Sotkuista hommaa kun samalla pärisytellään - taas kerran vaatteiden vaihto puhtaisiin. Sitten napattiin kaapista viimeiset Muumi-patukat ja piilotettiin ne isoveikalle. 

Luukas heräsi viisi yli neljä, ja pääsi heti aarteenetsintään - tiesin, että poju tykkäisi siitä, mutta en arvannut miten paljon! Hän nimettäin ei halunnut edes syödä etsimiään patukoita, vaan ne piti piilottaa moonta monta kertaa uudelleen. Puoli tuntia siinä saatiin kulutettua ja oltaisi saatu varmasti pidempikin aika, mutta äitin oli pakko viheltää peli poikki ja ehdottaa ruoanlaittoa. Onneksi Luukas innostui siitäkin - yhdessä pilkottiin nakit nakkikeittoon ja pyöriteltiin sämpylät.

Puoli kuudelta päästiin syömään - kun me muut syötiin nakkikeittoa, sai Rasmus sormiruokailla kanapihvejä ja keitettyjä kasviksia. Syötiin kaikessa rauhassa kaikki saman pöydän ääressä ja hörpättiin tuttuun tapaan kahvitkin, ja sitten minä vetäydyin makkariin imettämään Rasmuksen ennen iltalenkille lähtöä - Luukas tuli meidän kanssa ruokalevolle, niinkuin yleensäkin. Vaikkei se ihan levolta tunnu, kun yksi hulivili pitää omaa hovinarrishowtaan vieressä. Vaan taas naurettiin niin että vedet valui silmistä ja mahaan sattui. 

Tällä kertaa pääsinkin ihan kahdestaan koiruuden kanssa reippailemaan, kun Rasmus jäi isin kainaloon syömään varpaitaan eikä Luukaskaan halunnut mukaan - noh, vaihtelu virkistää. 

Vähän oli viilenneiden kelien johdosta pöllöenergiaa tuossa karvakorvassa, ja seistiinpä me kahdeksan minuuttia paikallaankin - minä kun en metriäkään kävele jos nuo isot korvat ei kuuntele.

Otettiin myös pikku spurtit ja harjoiteltiin sitä kuuluisaa kontaktia, kun se tuppaa aina tasaisin väliajoin olla niinsanotusti kiven alla. 

Kello oli 19.40 kun tultiin takaisin kotiin - Luukas halusi heti äitin laittavan hänelle iltapalaa. Nakkikeittoa, kasviksia ja sämpylää - no miksikäs ei, jaksaapahan nukkua, ajattelin. Samalla viskasin kaapista koiralle luun järsittäväksi - jokailtainen tapa, aina iltalenkin jälkeen luu. Samalla tavalla kuin joka aamu aamuruoan jälkeen hammasherkku - uskokaa kun sanon, että sitä ei kestä kukaan kuunnella jos näistä tutuista rutiineista poiketaan. 

Vartin yli kahdeksan mikrotin Rasmukselle iltapuuron - istuttiin taas poikien kanssa saman pöydän ääressä kun M' lähti käymään kaupassa. Kävipä se samalla Postista mulle muutaman paketinkin hakemassa, toisessa oli Rasmukselle kettuvaatteita ja sukkia - siitä toisesta kuulette myöhemmin Instagramin puolella.

Kello alkoi olla jo paljon, joten hoidettiin äkkiä Luukaksen iltatoimet ja vein pojun miljoonan pusun ja halin saattelemana sänkyynsä matkaamaan Höyhensaarille. Ketunpoika meinasi unohtua, mutta onneksi poju siitä aina itse muistuttaa. 

Kun Luukas oli sängyssä ja Rasmus ähräsi isin kanssa, aloin laittamaan huushollia siedettävään kuntoon - vihaan yli kaiken herätä sotkuiseen kotiin, joten siivotaan aina iltaisin päivän elämisen jäljet pois. 

Kun suurimmat sotkut oli saatu pois, istahdin hetkeksi sohvalle lakkaamaan kynnet ja neulomaan - puoli yhdeltätoista Rasmus alkoi näyttää vihdoin väsymyksen merkkejä, joten käytiin vetämässä yökkäri päälle ja painuttiin pimeään makkariin. Eikä mennyt kuin kymmenen minuuttia, kunnes kainalosta kuului tyytyväistä nukkuvan vauvan tuhinaa. 

Odotin sikeään uneen ja nousin sitten itse vielä iltapalalle - söin sämpylän, persikkarahkan ja kittasin kurkusta alas Marlin Neljä Hedelmää-mehua. Silmäluomet alkoivat jo painaa ihan kiitettävästi - koiran iltapissitys ja omat iltatoimet jonka jälkeen äkkiä sänkyyn.

Kello oli peiton alle kaivautuessa vartin yli kaksitoista - huokaisin ja mietin jo seuraavan päivän touhuja ennenkuin Nukkumatti kaappasi minutkin mukaansa Höyhensaarille.

...

Mitä mieltä te ootte - toimiiko mydayt tällä tavalla kuvien ja tekstin muodossa?

Mua vähän harmittaa, sillä muistin kyllä kirjata ylös päivän touhut, mutta kuvia tuli otettua hirveän vähän päivän aikana. Ehkä sitten, jos joskus vielä tällaisen toteutan, kokeilen sellaista kuva tunnin välein-taktiikkaa. Saa nähdä.

Mukavaa torstaita!

🖤 Tiia Krista Annika

ÄITIYDEN AAKKOSET

Musta on ihan hurjan hauska tehdä tälläsiä aakkospostauksia eri aiheista, ja tällä kertaa saatte luettavaksenne äitiyden aakkoset - äitiys aasta ööhön.

Antaisitko?

Antaisitko, saisinko, auttaisitko.. Näitä me ollaan nyt harjoiteltu Luukaksen kanssa paljon. Että miten pyydetään nätisti - hän mieluiten vain komentaisi.

Banaani

Hedelmä, jota meillä on AINA oltava kotona - Luukaksesta on nimettäin tullut banaanifani, ja hänen maailmansa kaatuu jos joutuu sanomaan "ei ole".

Checklist

Tiedättehän, kun lähtee lasten kanssa jonnekin: "onhan vaippoja, kosteuspyyhkeitä, vaihtovaatteita, maitoa, tuttipullo, lempparilelut??" Sen käy mielessään läpi vähintään kymmenen kertaa että onko kaikki, onko nyt varmasti kaikki - lähes aina jotain unohtuu silti.

D-vitamiini

Meillä vauvan D-vitamiini säilytetään hoitopöydän päällä että se muistetaan antaa - hah, unohtuu silti joskus!

Meidän pojille kummallekkin on sopineet ensimmäiset kokeillut D-vitamiinit - neuvolasta saadut Minisunit.

En tiedä

Yksi sana - kyselyikä. Siis ai jestas miten vaikeita kysymyksiä osaa esittää jopa kolmevuotias.. Aina äiti ei vaan tiedä.

Flunssa

No se pelätty pirulainen, joka sekoittaa tullessaan ihan kaiken ja lukitsee neljän seinän sisälle ilman ihmiskontakteja odottamaan pään hajoamista. Lapsiperheissä myös suht yleinen pirulainen, ainakin jos lapset on päiväkoti-, eskari- tai kouluikäisiä.

Galleria

Puhelimen galleria täynnä lasten kuvia, ja siinä sivussa kaikkea muutakin. Tässä uudessa puhelimessa galleria on vielä suht tyhjillään - kaiken kaikkiaan siellä on 346 kuvaa ja videota.

Hullunmylly

Sana, joka kuvailee meidän arkea just eikä melkein osuvasti.

Ilmatieteenlaitos

Ennen lapsia ei tullut paljoa kytättyä säätiedotuksia, mutta nyt tulee kyllä kytättyä sitten siitäkin edestä. Ei meitä oo sokerista tehty ja osataan pukeakin riittävästi, mutta Rasmus kun ei vaunuissa viihdy, niin ei esimerkiksi kaatosateella ulos lähdetä.

Jokapäivä

Äitiys on ns. jokapäivätyötä. Ja kokopäivätyötä. Josta ei saa palkkaa, mutta saa silti. Monimutkaista, mutta parasta. Ja pahinta. Kaikkea.

Ketunpoika

Ketunpoika punaturkki on Luukaksen unilaulu - mummo sitä alunperin pojalle lauloi, sitten sitä alettiin vaatia kotonakin ja äitinkin oli pakko se opetella. Onneksi on YouTube.

Lapsiluku

Ei ole täynnä vielä - haluaisin vielä kolmannen. Kolmen kopla olisi täydellinen. Mutta vielä ei ole sen aika.

Musiikki

Meillä kuunnellaan usein radiota - kun Rasmus oli pienempi ja arki oli vauvan huutoitkun säestämää, laitoin usein Bassoradion pauhaamaan ja tanssittiin. Sillä tavalla jaksoi paremmin ne kaikki itkut ja huudot, vaikka rankkaa oli silti.

Newbie

Lastenvaatemerkki, johon oon ihastunut täysillä sen jälkeen kun Rasmus syntyi - bongailen paljon tän merkin vaatteita mm. nettikirppareilta. Tää on lähinnä Rasmuksen juttu, sillä Luukaksen tyylisiä vaatteita ei Newbieltä oikein löydy.

Odotatko hetken?

Puhekielessä "ootatko hetken" - tätä odottamista on myös harjoteltu, sillä Rasmuksen synnyttyä Luukakselle iski sellanen KAIKKIMULLEHETITÄNNENYT.

Päiväkoti

Me ollaan ihan SUPER onnekkaita, kun Luukaksella on niin ihana hoitopaikka - päiväkoti on helpottanut meidän arkea todella paljon, ja Luukas rakastaa olla siellä. Tän merkityksen huomaa parhaiten silloin, kun se on ollut poissa pelistä vaikkapa sairastelun takia.

Quart eli vartti

Kaikki tapahtuu meillä ns. vartin päästä, eli viiveellä. Usein jokainen on jotain vailla samaan aikaan, joten joku joutuu aina odottamaan, niin valitettavaa kuin se onkin - viitaten kohtaan O.

Rankka elämä

Kolmevuotiaan rankka elämä. Luukas hokee tätä lausetta oikeasti päivittäin, ja ette tiedäkkään kuinka tunteella se tulee.

Syvä huokaus ja "mulla on niin rankka elämä". En kestä.

Sattuko!?

Tätä saan minä olla huutelemassa lähes poikkeuksetta päivittäin - kolmevuotiaan vauhti on usein niin huumaavaa, että alta aikayksikön ollaan mukkelismakkelis. 

Tissit

Hah, nepä ne - imetyksen kannalta ne on välttämättömät. Alunperin mun piti imettää Rasmusta puolivuotta, mutta nyt on menty jo yli siitä, enkä aio lopettaa.

Poju saa kyllä myöskin korviketta - ehkä kerran viikkoon tai kahteen, silloin kun meillä on vieraita tai me ollaan kylässä.

Univelka

Sitähän on kertynyt, ja PALJON. 

Varovasti!

Jatkoa kohtaan S - varovaisuudesta täytyy muistuttaa USEIN, mutta turhan usein saa kyllä muistuttaa kuuroille korville.

Wau!

Luukas RAKASTAA maalata vesiväreillä, ja esittelee aina niiin ylpeänä teoksiaan. Joka kerta se saa aikaan wau-reaktion, sillä onhan hän nyt ihan älyttömän taitava.

Yhteishuoltajuus

Niin kiitollinen siitä, että saan jakaa tän kaiken vastuun ja vanhemmuuden kiemurat toisen kanssa.

Zombie

Liittyy vahvasti kohtaan U.

Xylitoli

No ne Herra Hakkaraiset, jotka unohtuis antaa, ellei kolmevee niitä muistais itte pyytää.

Åhå tai åps

Oho tai ops siis - vahinkoja sattuu. Paljon. Päivittäin. Meille kaikille.

Äiti

Olen ennenkaikkea äiti, vaikka olenkin myös paljon muuta kuin vain äiti. 

Ööö..

Äitiaivot - kuin perunamuusia, kukkakaalia ja joskus jopa hernekeittoa.

...

Tääkin voisi olla hauska uusia vuosittain, niinkuin aioin tehdä myös Elämäni aakkosten kanssa! 

Mutta nyt mä toivotan teille kaikille kivaa lauantaita! 🤍

🖤 Tiia Krista Annika

1, 2, 3, GO! - elämäntaparemppa

Syyskuu on jo täydessä vauhdissaan, ja monelle tää kuukausi on sokeriton.

Itse en ihan niin hurjaksi uskaltanut heittäytyä, mutta laitoin kuitenkin käyntiin elämäntaparempan - lempeän sellaisen, jonka tavoitteena ei ole jokin tietty vaa'an lukema vaan kaikessa yksinkertaisuudessaan kokonaisvaltainen hyvinvointi.

No joo, okei, on mulla tavoitepainokin.

Muutaman ylimääräisen kilon haluan pudottaa pois painamasta tässä samalla - mutta se menee siinä sivussa.

Tässä postauksessa kerron teille, miten mä lähden tätä mun elämäntaparemppaa toteuttamaan!

Asia 1 - RUOKAILUTOTTUMUKSET

Olipa hankalaa keksiä tähän sopiva sana, mutta se se on - ruokailutottumukset. 

Tää on ykkösjuttu siksi, että mun ruokailutottumukset on niin persellään suoraansanottuna, kuin voi vaan olla. 

Rasmuksen syntymän jälkeen mun oma syöminen aina jäi - en ehtinyt syödä, ja lopulta unohdin koko asian. Pitkän aikaa elin päivälliseen saakka pelkällä kahvilla. Ja sitten tuli se iltaherkuttelu - vedin päivittäin suklaata, sipsiä, jäätelöä.. mitä nyt ikinä tekikään mieli.

And here we are - sokerikoukku on PAHA. 

Eli - ruokarytmi kuntoon! Ihan en usko pystyväni suorilta viiteen ateriaan päivässä, joten tavoittelen neljää. Herkkujen suhteen - yksi herkkupäivä viikossa. Monivitamiiniporeet päivittäiseen käyttöön + kofeiinin (kahvi ja energiajuomat) vähentäminen, sillä niiden päivittäinen määrä on järkyttävä.

Aion siis syödä ihan perus terveellistä kotiruokaa, en ala millekkään dieetille tai laske kaloreita - tiedän ettei sellainen sovi mulle ollenkaan.

Asia 2 - LIIKUNTATOTTUMUKSET

Mä liikun kyllä päivittäin - koira on lenkitettävä ja esikoinen haettava päiväkodista, mutta siihenpä se mun liikkuminen sitten jääkin. Tai no joo okei, satunnaista vauvajumppaa Rasmuksen kanssa, mutta nimenomaan satunnaista. Joten aika yksipuolista mun liikkuminen tuppaa olla.

Eli - monipuolisempaa liikuntaa, ja enemmän! Pikkuhiljaa taas pidempiä lenkkejä koiran kanssa, joogaa iltaisin ja lihaskuntoa omaa kehoa kuunnellen.  Eikä kannata unohtaa venyttelyä, kokemuksen syvällä rintaäänellä ja joskus yleisurheilua + montaa muuta urheilulajia harrastaneena tiedän, kuinka tärkeää se on.

Mulla olisi kova hinku aloittaa myös juokseminen koiran kanssa, mutta se ei ole vielä ihan tämän hetken juttu - jos nyt ensin kohotellaan sitä lihaskuntoa.

Asia 3 - UNI JA LEPO

Puolivuotta ei niin helppoa vauva-arkea on aikaansaanut melkoiset univelat, ja mä olen älyttömän huono niitä kuittaamaan. Nyt, kun Rasmus on alkanut nukkumaan pidempiä päiväunia ja Luukas on päiväkodissa, mulla olisi mahdollista toteuttaa sitä kuuluisaa "nuku silloin kun vauva nukkuu". Mutta en toteuta - en osaa/pysty asettumaan päiväunille, kun mielessä vilisee pitkä lista tekemättömiä asioita nonstoppina.

Eli - aion opetella nukkumaan päiväunet, ja menemään ajoissa yöunille. Ja aion opetella lepäämään silloin, kun siihen mahdollisuus on. Aion iskostaa päähäni riittävän unen ja levon tärkeyden, vaikka kyllähän mä tiedän että ne on ensiarvoisen tärkeitä juttuja, mutta ehken jotenkin sisäistä sitä suorittaessani arkea ihan huomaamattanikin.

Asia 4 - tai pikemminkin asiaT.

Mä haluan oppia taas huolehtimaan myös itsestäni, sillä olette varmasti kuulleet sanonnan "kun äiti voi hyvin, lapset voi hyvin" joka pitää paikkansa.

Ihan siis esimerkiksi ihonhoito on jäänyt. Puhumattakaan hiustenhoidosta, ja entäs se kuuluisa äidin oma aika? Se on aina ollut mun suurin kompastuskivi.

Mielikin kaipaa hoivaa ja huolenpitoa, ja se usein unohtuu - sen muistaa vasta sitten kun on jo vetänyt itsensä ihan äärirajoille. 

Eli - opettelen kuuntelemaan itseäni. Opettelen kuuntelemaan mitä mun kropalla, iholla, hiuksilla ja mielellä on sanottavaa ja mitä ne milloinkin tarvitsee - ja toteuttamaan ne tarpeet, toki mahdollisuuksien mukaan, mutta kuitenkin! 

Sellaista täällä siis on meneillään, pikkuhiljaa hyvä tulee - menee varmasti muutamia viikkoja jo pelkästään siihen, että näistä muutoksista tulee rutiinia ja helppoa ei satavarmasti tule olemaan.

Ihan ensi alkuun alan pitämään ruokapäiväkirjaa, että pääsen itsekin kärryille missä sen suhteen oikein mennään - siinä sivussa merkkaan myös liikunnat ylös, ja seuraan unta.

Jos totta puhutaan, niin mua jännittää - elämäntaparemppa hektisen pikkulapsiarjen keskellä kun ei ole ihan piece of cake - mutta syteen tai saveen.

🖤 Tiia Krista Annika

Poikien eroavaisuudet ja samankaltaisuudet

Tää on yksi toivotuimmista postauksista, ja nyt mä sen vihdoin julkaisen! 

Meillä on kaksi ihanaa poikaa - ulkonäöllisesti aivan samannäköisiä, mutta siihenpä ne samankaltaisuudet sitten jäävätkin, sillä muutoin veljekset ovat kuin yö ja päivä - ihan erilaisia.

Eikä se tullut yllätyksenä, sillä jo Rasmusta odottaessa sanoin M'lle, ettei varmasti päästä yhtä helpolla tämän toisen kanssa.

Ensimmäinen ero mikä me huomattiin pojissa olevan, on nukkuminen.

Luukas on aivan vauvasta saakka ollut hyvillä unenlahjoilla siunattu.

Hän nukkui alusta saakka pinnasängyssä, ei herännyt pieniin tai vähän isompiinkaan ääniin, ja veti pitkiä päiväunia.

Rasmus sai valitettavasti syntyessään äitin unenlahjat - perhepeti olikin alusta saakka ainoa vaihtoehto, jos mietitään sitä haluanko minäkin joskus saada vedettyä unta kaaliin. Jotta hän pystyy nukkumaan, on oltava hiljaista. Ja tehotorkut ovat Rasmuksen juttu.

Toinen iso eroavaisuus on viihtyvyys.

Luukas viihtyi vauvana suurinpiirtein missä vain ja miten päin vain. Sitteri, leikkimatto, vaunut, ihan vaan lattia.. kaikki kävi. Ja autossa hän viihtyi myös ihan superhyvin! Luukas viihtyi myös yksikseen, ilman että tarvitsi jommankumman vanhemmista olla kokoajan viihdyttämässä tai leikittämässä.

Rasmus taas on ollut kirjaimellisesti sylivauva - viihtynyt vain sylissä, ja nukkunut päiväunetkin vain sylissä. 

Vaunut on hänelle ehdoton ei, ellei hän sitten siellä nuku - myös kaukalo ja auto saavat aikaan korviahuumaavan ja sydäntäsärkevän itkun hereillä ollessa.

Kolmas ero on SYÖMINEN. 

Luukaksen kanssa aloitettiin kiinteät 4kk iässä, kun hän oli korvikevauva. Poika veti alusta saakka kuin vanha tekijä, ja mm. puuro meni tavan hiutaleista tehtynä myös. Sormiruokailu aloitettiin puolivuotiaana, ja sekin lähti hyvin äkkiä sujumaan kuin vanhalta tekijältä.

Rasmus on isoveljensä vastakohta siinä mielessä, että tämä poika onkin sihtikurkku ja "herkkä sattumille". Kiinteät aloitettiin hänenkin kanssa jo ennen puolenvuoden ikää, sillä Rasmus alkoi kovasti kiinnostua ruoasta ja halusin käyttää sen niinsanotusti hyväksi. 

Muita eroja ovat mm. se, että Luukaksella ei ollut vauvana pahemmin mahavaivoja, mutta Rasmuksella sitten siitäkin edestä - Luukas oli hyväntuulinen ja tyytyväinen vauva, kun taas Rasmuksen ensimmäiset 5kk olivat yhtä huutoitkua.

Luukas ei reagoinut rokotteisiin oikeastaan mitenkään, joku rokote saattoi nostaa pientä lämpöä mutta muuten säästyttiin sairasteluilta aina päiväkodin aloitukseen asti - Rasmus onkin tähän mennessä saanut jo kuumekouristuksen. Rasmus on ylipäätänsäkin paljon herkempi vauva mitä isoveljensä oli: esimerkiksi maha reagoi aikalailla kaikkeen, ja kovat äänet pelottavat.

Ja näitä eroavaisuuksiahan tulee vielä varmasti lisääkin, kun Rasmus kasvaa.

Luukas on aina ollut ihan isin poika, Rasmuksesta tulikin sitten äitin poika.

Niinhän sitä sanotaan, että vastakohdat täydentää toisiaan - äitin rakkaat pojat.💙

🖤 Tiia Krista Annika