Sivut

perjantai 31. joulukuuta 2021

Vuonna 2022 aion..


Mulla ei ole tapana tehdä uudenvuodenlupauksia, mutta tavoitteita asetan aina - ne on elämän suola ikäänkuin, enkä osaa elää ilman.

Mitä tavoitteita asetan vuodelle 2022?




Tehdä ekologisempia valintoja

Meillä on yksi kokonainen kaapillinen täynnä muovipusseja. Mua oikeasti hävettää sanoa tämä, mutta.. Jotenkin yhtenä päivänä sieltä roskapussia ottaessani heräsin että herrajumala.

Ja siitä päivästä lähtien olen alkanut asiaa pohtia, että mitä voisin tehdä tän asian eteen - mitään suurta ja maailmaa mullistavaa ei ole tulossa, mutta pieniä tärkeitä muutoksia: esimerkiksi kestokassien käyttö ja ihan yleisestikin kertakäyttöjuttujen vaihtaminen kestoversioihin, jätteen lajittelu ja sen määrän vähentäminen.

Laittaa kodin järjestykseen

Luopua KAIKESTA turhasta ja tehdä kunnon säilytysjärjestelmän tähän huusholliin joka aika ajoin muistuttaa lähinnä kaatopaikkaa romun määrän ansiosta. Mua ahdistaa tää jatkuvasti vallitseva kaaos, enkä enää aio antaa asian vain olla.

Pitää blogin hengissä

Että olisin täällä vielä 2022 joulukuun lopussa kirjoittamassa koostetta kuluneesta vuodesta ja listaamassa tavoitteita/toiveita vuodelle 2023.

Ehkä joku postaus viikossa-tahti?

Panostaa someen enemmän

Oon sydänjuuriani myöten tykästynyt somen tekemiseen, joten vuonna 2022 aion antaa sille enemmän - niin aikaa, vaivaa kuin myös enemmän itseäni.

Matkailla kotimaassa

Nyt kun Rasmuksen koliikista ei ole enää tietoakaan niin uskaltaa jo haaveilla ja suunnitella tällaistakin.

Haluaisin käydä ainakin Muumi Jääluolassa ja Oulun Tietomaassa!

Olisi ihan superkiva käydä myös joku yön yli- tai parinkin yön lomareissu esimerkiksi Vuokatissa, mutta en tiedä onko se vielä tämän vuoden juttu - nähtäväksi jää!

Hankkia karvaista perheenlisäystä

Meillä on aikeissa alvuvuoden aikana nipsiä Leolta kulkuset veks, ja sen jälkeen lajitoverin hankkiminen alkaa olla ajankohtaista - luulen kuitenkin, että menee ehkä kesälle sillä halutaan nyt ottaa ihan pentu ja optimistisesti ajatellaan että kesällä M'lläkin olisi lomaa niin että meitä olisi sitten kaksi siinä koiranpenturumbassa läsnä. 

Saavuttaa mun tavoitepainon

Kuka muistaa sen mun lempeän elämäntaparempan, jonka aloitin öö elokuussa? No, joo. Se onkin sitten ollut todella lempeä eli yhtäkuin ei mitään muutosta mihinkään.. Syön edelleen ihan miten sattuu ja myös ihan mitä sattuu - liikuntapuoli on tosin ehtinyt monipuolistumaan tässä ihan tällä viikolla, kun aloitin juuri maanantaina Fitverstaan 12vk kestävän MAMA 3kk+ valmennuksen.

Oon muuten myös alkanut syömään vitamiineja säännöllisesti - mutta paljon on silti vielä petrattavaa, varsinkin mitä tulee syömiseen.

...

Tekisi mieli listata vielä ties kuinka monta tavoitetta tähän, mutta mä luulen että nämä kahdeksan riittää tältä erää. Näitä, ja uutta vuotta kohti!

Ihanaa vuodenvaihdetta!✨

🖤 Tiia Krista Annika

torstai 30. joulukuuta 2021

Ihana, kamala 2021

Oon aina ajatellut, että tällaiset vuosikoosteet on mulle liian työläitä ja aikaavieviä toteuttaa, mutta kuinka ollakkaan niin tässä mä nyt olen sellaista kirjoittamassa. Olihan meillä nyt sentäs melkoinen vuosi!

Tämän postauksen saaminen ulos vaatikin aikamoista aivotyöskentelyä ja vietin tunteja selaten Snapchatin ja Instagramin muistoja - tänä vuonna aivosumu on ollut väsymyksen ansiosta niin vahva että ei ihan muisti pelitä. Lähiaikoina olen mm. hävittänyt mun puhelimen vähintään kymmenesti päivässä.. Mutta no, itse asiaan!

TAMMIKUU

Tammikuu oli raskasta aikaa, sillä mä olin kovin kipeä loppuraskaudessa. Jo pelkkä sängystä nouseminen aamulla sai mun lantion liekkeihin, niin ihan hirveästi musta ei ollut tuolloin arjen pyörittämisessä hyötyä.

Keskityin viemään mun opintoja eteenpäin ja tekemään viimeisiä hankintoja vauvaa varten. Tämän kuun mieleenpainunein juttu oli ostosreissu Kuopiossa vauvan moikkaamisen yhteydessä.

HELMIKUU

Helmikuun viimeisenä päivänä syntyi meidän Rasmus - tämän kuukauden, ja samalla koko vuoden, kohokohta. 

Synnytyskertomus KLIK 


MAALISKUU

Maaliskuussa opeteltiin arkea kahden lapsen kanssa ja tutustuttiin uuteen perheenjäseneen - juhlittiin myös Luukaksen 3v synttäreitä. Tämän kuun aikana alkoi myös vauvan itkun säestämä arki - Rasmus taisi olla 2-3 viikon ikäinen kun koliikki tuli kehiin.

Tässä kuussa kuitenkin myös iloitsin suuresti siitä, että pystyin ja jaksoin taas lähteä Luukaksen kanssa leikkipuistoon - se on aina ollut sellainen meidän oma yhteinen juttu.




HUHTIKUU

Huhtikuussa innostuttiin siitä, kun hiekkalaatikolle pääsi taas töihin ja mä ylitin itseni uskaltautumalla ekaa kertaa ikinä uppopaistamaan munkit vapuksi itse! Tässä kuussa myös hulinoitiin ja mä vietin tiheän imun kauden ansiosta kiitettävän paljon aikaa sohvalla.

Tässä kuussa meillä tuli myös M'n kanssa täyteen 4 vuotta yhteistä taivalta, mutta tää oli jo toinen vuosi jolloin unohdettiin sitä juhlistaa..😆





TOUKOKUU

Toukokuussa juhlittiin vappua, ja mun ekaa äitienpäivää kahden lapsen äitinä, sekä myös meidän Rasmuksen ristiäisiä. Toukokuu oli hurjan onnellista aikaa, tämän kuun alussa jäin myöskin ihan täysipäiväisesti äitiyslomalle ja laitoin opinnot tauolle suoritettuani yhden valinnaisen kurssin. 




KESÄKUU

Kesäkuussa mulle pärähti mittariin 23 ikävuotta. Kesä oli yleisesti ottaen aika raskas aikakausi, sillä pyöritin arkea yksin koliikkivauvan ja aika hulivilin kolmevuotiaan kanssa koiraa laskuista unohtamatta - M' paiski koko kesän niska limassa töitä.

Kesäkuussa Rasmus aloitti soseet, vaikkei kasvun puolesta olisi ollut vielä sille tarvetta - poju oli kuitenkin niin kiinnostunut siitä mitä meidän muiden lautasilla oli, että halusin käyttää sen tilaisuuden hyödyksi.

Tän kuukauden kohokohtia olivat omassa pihassa ulkoilut poikien kanssa, lenkit iltaisin kahden kesken Luukaksen kanssa ja hauskin tapahtuma se, kun Luukas päätti reippaana hypätä vaatteet päällä järveen kesken pyöräilyn.



HEINÄKUU

Heinäkuun ehdottomia kohokohtia oli leikkipuistoilut - kertaalleen uskalsin jopa poikien kanssa keskenään lähteä omasta pihasta edemmäs.

Tässä kuussa Rasmukselle puhkesi ensimmäinen hammas! 


ELOKUU

Elokuulta päällimmäisenä mieleen jäi mun ja Rasmuksen yökyläily KYSillä. TÄSTÄ pääset lukemaan siitä lisää.

Mutta niin kun jotain huonoa niin jotain hyvääkin tässäkin kuussa, mm. marjametsäterapiaa, Luukaksen paluu päiväkotiin kavereiden luokse..

Tosin tuo päiväkotiin palaaminen sai aikaan koko loppuvuoden kestäneen ON-OFF sairastelukierteen niinkuin varmasti ainakin lähes jokaisessa lapsiperheessä on tänä vuonna ollut.




SYYSKUU

Tämä kuukausi oli siitä maaginen, että Rasmuksen koliikki alkoi väistyä ja arki muuttui meille kaikille paljon helpommaksi ja miellyttävämmäksi. Oli jotenkin niin "uutta ja ihmeellistä" kun yhtäkkiä nukuttiin ja viihdyttiin, päästiin oikeasti nauttimaan arjesta ja siitähän me sitten myös nautittiin! 


LOKAKUU

Lokakuussa tein suuren päätöksen jatkaa opintoja vanhempainvapaan ohella - tälle oli kolme eri syytä:

1. Halusin arkeen jotain omaa,
2. En malttanut olla opiskelematta
ja 3. Opintotuen verran katetta tilillä



MARRASKUU

Marraskuussa juhlittiin M'n synttäreitä ja isänpäivää - ne olivat tämän kuukauden kohokohtia. Hauska fakta tähän liittyen: M' ei tykkää täytekakuista, eikä kyllä kakuista ylipäätänsäkään - mutta Luukas tahtoi isille tehdä kakun niin me tehtiin, ja me myös syötiin.


JOULUKUU

Ensimmäinen somejoulukalenteri ikinä jonka toteutin, joulu ja vuoden vaihtuminen - tämän kuun kohokohdat. Tässä kuussa myös tuolle meidän pienimmäiselle alkoi tulla vauhtia töppösiin - kontataan niin kovaa etten edes muistanut näin pienten osaavan mennä niin kovaa, ja noustaan hanakasti tukea vasten.

Sellainen vuosi se - hieman harmittaa kun on elänyt sellaisessa aivosumussa ettei meinaa muistaa edes milloin on opittu mitäkin tai puoliakaan siitä mitä on tapahtunut.. Mutta kaikessa kauheudessaankin ihana ja antoisa vuosi - seuraavaa kohti!

Seuraavassa postauksessa tulenkin listaamaan tavoitteita ja toiveita vuodelle 2022, joten älkää karatko vaan pysykää kuulolla!

🖤 Tiia Krista Annika


sunnuntai 26. joulukuuta 2021

MEIDÄN JOULU 2021



Tapaninpäivä, joulu alkaa olla ohi.

Joulu oli tänäkin vuonna ihana - jos sua kiinnostaa tietää mitä me tehtiin, syötiin ja mitä pukki toi, niin jatka lukemista -->


Mitä tehtiin?

Nautittiin yhdessäolosta - toisin sanoen täällä oli käynnissä ihan samanlainen hullunmylly kuin aina ennenkin. 

Aattona aloitettiin päivä riisipuurolla ja telkkarista pyöri Joulupukin Kuumalinja. M'n veli pyörähti kahvilla aamulla, ja myöhemmin myös M'n vanhemmat kävivät tuomassa lahjakuorman. Ahdettiin mahat täyteen jouluruokaa ja lämmitettiin sauna, jonka jälkeen päästiin hyökkäämään kuusen alle ilmestyneiden lahjojen kimppuun. Loppuilta kuluikin sutjakasti siinä hommassa ja pojille tuli uni aika aikaisin, ja minäkin kaaduin kaikkeni antaneena sängyn pohjalle.

Joulupäivänä - ei varmaan tarvitse kummoista salapoliisityötä tehdä arvatakseen että pojat touhusivat aivan haltioissaan uusien lelujen kanssa. M' vietti päivän auton rassuussa ja minä tyhmänä äitinä raahasin pojat väkisin kävelyn verran raittiiseen ilmaan - älkää huoliko, ihan kivaa oli kuitenkin! Luukas pyöri haltioissaan lumuhangessa, mutta koska pakkasta oli n. 20 astetta niin ei viivytty kovinkaan kauaa. 

Tapaninpäivänä, eli tänään: Luukas pääsi isin kanssa mummolavisiitille, me Rasmuksen ja Leon kanssa jäätiin vahtimaan taloa ja käytiin heittämässä muutama pikkulenkki. 


Mitä syötiin?

Meidän joulupöydästä löytyi, tai no, löytyy vieläkin: kinkkua, uunilohta, peruna- ja punajuurisalaattia sekä suolakurkkuja, porkkanalaatikkoa ja ihan tavallisia keitettyjä perunoita. Lisäksi coctailpiirakoita ja munavoita, jälkiruoaksi Charlotte Russea sekä torttuja ja hirveästi joulukarkkeja.

Tänään viimeinen jouluateria, sitten riittää - enää ei uppoa niin huomenna jatkojalostetaan lopusta kinkusta kastiketta perunoiden kera. Meillä ei tupata ruokaa heittää roskiin ellei ole ihan pakko (pilalle mennyttä tms) niin jouluruokienkin jämät käytetään hyödyksi - esim pizza toimii tässä tarkoituksessa myös tosi hyvin! 


Mitä pukki toi pojille?

Yhteiset: Ehjä Mersu-potkuauto ja iltasatukirja Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 

Luukaksen:

- Kauan, ja PALJON toivottu Bruderin telatraktori
- nosturi
- ilmakiekkopeli
- Ryhmä Hau-palapeli, 3 in 1-peli jossa domino, lotto sekä muistipeli, sekä piirustussetti jossa tusseja, leimasimia ja värityskuvia
- 3x pieniä Volvon työkoneita
- 2x radio-ohjattavia autoja
- Jotexin työkonelakanat ja alushousuja
- Duplo roska-auto
- sammakkopehmo
- Megamasiinat ääninappikirja
- Tutki, testaa ja kokeile-kirja
- Janodin Magneettikirja
- lasten siivousvälinesetti jossa kaksi harjaa ja rikkakihveli
- Plaston betoniauto ja kippiauto

Rasmuksen: 

- 2x Dickie Toysin traktoria äänillä ja valoilla
--> koska näitä tuli kaksi, niin sai isoveikka toisen, ei tarvi tapella
- Oppi & Ilo Minun loruni-kirja
- Vtech Musikaalinen lorukirja
- Peuhun ihana body+housut setti
- VIGAn minisokkelo
- SMARTMAXin My First Totem-pinottavat magneettipalikat
- saukko- ja kettupehmot
- Little Dutch-palikkajuna



Kuten ylempää huomata saattaa, sai kolmevuotias lahjoja tuplaten pikkuveljeen verrattuna - ajattelin tästä sanoa jotain: Rasmuksella on ikää juuri tänään 10kk, joten pärjää paljon vähemmällä - ei tuo vauhtimato vielä edes ymmärrä joulun päälle, hän oli lähinnä vain järkyttynyt kun lahjoja availtiin. Ja sitä paitsi, hän leikkii kyllä isoveikan leluilla yhtä paljon kun isoveikka itse. Ensi vuonna sitten varmasti enemmän paketteja hänellekin!

Mitä pukki toi vanhemmille?

- PALJON suklaata
- muutama puteli glögiä
- S-ryhmän lahjakortti
- kukkia ja käsisaippuaa

Me annettiin M'n kanssa toisillemme ostamat lahjat jo ennen joulua: mä ostin hänelle 108-osaisen työkalusarjan, hän mulle mun kauan toivomani Ringlightin.


Musta on edelleen hassua, että joulua höyrytään valmistella parhaimmillaan vuoden päivät, mutta sitten se on ihan silmänräpäyksessä ohi. Ei siinä, ihana juhlahan se on! Mutta hassua se on silti, ja tulee aina olemaankin.

Noh, nyt kuitenkin katseet kohti uutta vuotta hiljaksiin, toivottavasti teillä oli ihana joulu myös!🤍


🖤 Tiia Krista Annika

maanantai 13. joulukuuta 2021

JOULULAHJAVINKIT lapsille ja vanhemmille


*postaus sisältää alekoodeja!

Jokaikinen vuosi sama tuskailu:
Mitä ihmettä lahjaksi kenellekin?

Tietysti aina kannattaa ihan ensimmäisenä kysyä olisiko lahjansaajalla jotain toiveita, mutta vastaus voi olla ympäripyöreä.

Silloin täytyy laittaa omat aivot raksuttamaan, eikä se ole välttämättä niin helppoa kuin voisi kuvitella.


LAPSILLE: taaperot & leikki-ikäiset

Puuhapuun Satuseikkailu

Tästä on mun Instagramissa käynnissä yhteistyöarvonta - Luukas tykkäs tästä niin paljon, että haluan vielä täälläkin vinkata! 

Rakennuslelut - legot, magneetit

Varsinkin magneetit on ollu meillä nyt hitti!

Puiset lelut 

Kestävyydeltään ihan ykkösiä! Ainakin VIGA, Little Dutch ja Brio näitä valmistaa ja on hyväksi todettuja. 

Taikahiekka

Jos lapsi tykkää hiekkalaatikkoleikeistä, voi talvi olla vähän tympeää sen kannalta - ainakin Luukasta kovasti ottaa aina aivoon, kun hiekka on jäässä eikä siihen kaivurin kauha pure. 

Pussilakanasetti

Tänä vuonna meidän kolmevuotias toivoi ihan itse Joulupukilta dino- ja kaivurilakanoita, missäpä sitä sen paremmin nukuttaisi kuin mieleisissä lakanoissa.

Oma astiasto

Luukas sai yhtenä jouluna kummilta lahjaksi oman astiaston, ja se oli mun mielestä superkiva idea!

Oppi & Ilo-tuotteet

Esimerkiksi Maalaa vedellä-kirja on ollut meillä kovin tykätty. 

Magneettikirjat

Ainakin Leikkien.fi löytyy näitä! Luukaksella on mummolassa tällainen ja on kovasti tykännyt - kuulin juttua että olisi pukinkonttiinkin lastattu samanmoinen.

Ääninappikirjat ja iltasatukirjat

Ääninappikirjat on lähestulkoon poikkeuksetta hittejä, ja iltasatukirjat listasin tähän ihan vaan sen takia että nää olis meillä ainakin tarpeellisia.

Lorupussit

Leikkien.fi löytyy näitäkin - meillä on ollut ihan hitti Liikuntalorupussi!


VAUVOILLE:

Vaatteet/lahjakortti vaatekauppaan

Mikäli 100% varmasti tiedät millaisia vaatteita äiti tykkää vauvalleen pukea niin osta vaatteita, mikäli et niin osta silloin lahjakortti johonkin vaatekauppaan.

Äänillä ja valoilla varustetut lelut

En ole tavannut yhtäkään vauvaa, joka ei tällaisista tykkäisi, joten.

Päivittäistarvikkeita

Vaippoja, korviketta, soseita.. Muista vaan aina varmistaa mitä vaippoja perheessä käytetään ja minkä kokoisia, sekä mitä korviketta! Nää on sellaisia lahjoja joita itse arvostaisin ja 100% varmasti tarpeellisia.

Ensiastioita ja/tai aterimia 

Tarpeellisia nämäkin, menee samaan kategoriaan kun ylempi vinkki! Esim. Twistshakelta saa kivoja ja laadukkaita astioita ja aterimia vauvoille - käyttämällä koodia BBPERHEILLAAN saat 20% alen tilauksestasi! Koodi on voimassa 13.12.2022 saakka. 

Kirjat, joissa on lyhyitä satuja tai loruja - tai pehmokirjat!

Pehmokirjat tai sellaiset kova- ja paksusivuiset kirjat sopivat myös vauvan itsensä käsiin, tavalliset paperisivuiset kirjat vanhemman luettavaksi.

Palikat

Palikat on hitti sekä vauvoille että vähän isommillekin lapsille - vauvoille löytyy myös pehmopalikoita ja erilaisia aistikuutioita!


VANHEMMILLE:

Lapsivapaata aikaa

Siis ihan oikeasti PARAS lahja minkä voit vanhemmalle antaa, on omaa aikaa tai parisuhdeaikaa ilman lapsia.

Kahvia, kahvikuppi & suklaata

Klassinen lahja, joka toimii aina.

Lahjakortti

Ruokakauppaan, johonkin kivaan ravintolaan, parturiin/kampaajalle, kauneushoitolaan.. You name it.

Kuulokkeet

Mikäli tiedät lahjansaajan tykkäävän musiikin, podcastien tai äänikirjojen kuuntelusta, niin voin lämpimästi suositella Sudion kuulokkeita! Koodilla LETSPERHEILLAAN15 saat 15% alen kaikista Sudion tuotteista. Koodi on voimassa 1.2.2022 saakka, joten kannattaa pitää tää mielessä vielä joulun jälkeenkin! 

Julisteet tai taulut

Jos lahjansaaja tykkää sisustaa, niin kannattaa käydä kurkkaamassa Desenion huikeaa valikoimaa - täältä saat koodilla XMASPRESENTS 10% alen! Alennus ei koske kehyksiä, eikä handpicked- tai persoonallisia julisteita ja on voimassa 17.12 saakka.



Ihanaa joulunodotusta jokaiselle!

Ja tsemppiä viime hetken joululahjaostoksiin - toivottavasti tästä postauksesta oli edes jollekin jotain apua!✨ Ja hei, nää vinkithän pätee muutenkin kuin jouluna!🤍

🖤 Tiia Krista Annika

perjantai 10. joulukuuta 2021

Tulispa joku kahville


"Tulispa joku kahville - ajattelin ja tirautin yksinäisyyden tuskissani muutaman kyyneleen. Heti perään kuitenkin totesin tietäväni että ei, ei kukaan tule. Ei tänään eikä huomenna. Saan tyytyä juomaan kahvini yksin, haaleaksi jäähtyneenä ja yhdellä kulauksella - pian joku kuitenkin tarvitsee äitiä johonkin. Ja niin, heti joku tarvitsikin - Luukas tuli kysymään että ajetaanko kilpaa. Hän huomasi äitillä olevan paha mieli, antoi oikein ison halin ja silitti. Voi rakkaus, onneksi mulla on sinut ja veljesi. Olisin muuten hukassa."


Kotiäitien yksinäisyys on valitettavan yleistä, mutta tietoisuus siitä on puolestaan valitettavan harvinaista.

Jos äiti-ihminen jossain erehtyy sen sanomaan että on yksinäinen, niin kuin apteekin hyllyltä joku fiksu täräyttää että "sulla on sentään lapset, jollain ei ole edes niitä". Ihan niinkuin lasten olemassaolo poistaisi oikeuden kokea yksinäisyyttä - sama pätee itse asiassa kaikkiin negatiivisiin fiiliksiin mutta niihin pureudutaan joku toinen kerta. 

Kyllä - mulla on kaksi lasta. Ja kyllä, mullahan on mieskin. Ja koira! Vaikka olenkin todella perhekeskeinen tyyppi ja maailman kiitollisin mun perheestä, niin tarvitsisin kipeästi muitakin ihmiskontakteja kuin nämä. Sellaisia ihmiskontakteja joista mä en ole vastuussa millään tavalla - joita mun ei tarvitse vahtia silmä kovana, tai kieltää vaikka tunkemasta sormia pistorasiaan. 

Olis huippua, jos ois joku jonka kans vaikka kahvitreffata kylillä, tai jonka kanssa viedä lapset leikkipuistoon. Olis ihanaa, jos ois joku jolle kertoa päivän pienistä iloista, suruista tai ärsytyksenaiheista matalalla kynnyksellä tai täysin ilman kynnystä ihan henkilökohtaisesti - tähänhän mä oon nyt käyttänyt somea, kun en viitsi M'n puhelinta tykittää täyteen viesteistä työpäivän aikana. Oon tainnut aiemmin sanoakin, että Instagramista on tullut mulle todella tärkeä harrastus - ja sen merkitys vaan korostuu yksinäisinä hetkinä. Saan sieltä kerrytettyä senverran sitä vuorovaikutusta, juttuseuraa ja ihmiskontakteja, että pysyn järjissäni. Sosiaalisessa mediassa parasta on nimenomaan se sosiaalisuus, vaikkei se ruudun toiselta puolen toiselle puolen tapahtuva vuorovaikutus poista tarvetta ihmiskontakteille ihan oikeassakin elämässä. Mutta onpahan edes jotain. Eden sen vähän verran.

Kai sitä pitäisi vaan mennä ja hankkia niitä kavereita - mutta kun sekään ei ihan niin helppoa ja yksinkertaista aina ole että vaan mennään ja hankitaan ja sitten ollaan niin onnellisia ilman tietoakaan mistään yksinäisyydestä. Hitto kun oiskin!

Sitä kun kantaa tälläkin hetkellä sisällään turvassa entisen parhaan ystävänsä salaisuuksia sillä aikaa kun hän uuden parhaan ystävänsä kanssa jauhaa sitä itseään minusta ja minun salaisuuksistani, ei ihan vaan sormia napsauttamalla mennä ja hankita uusia ihmisiä elämään. 


Mulla on kyllä ystäviä, kaksi. Mutta heilläkin on oma kiireinen elämänsä. Heilläkin on vuorokauden tunnit täynnä, ja jos ne eivät ole täynnä niin sitten väsymys kaataa sänkyyn.

Enkä mä heitä tästä millään tavalla syyllistä, ja he myös tietävät sen. He tietävät että olen jokatapauksessa ihan h*lvetin kiitollinen jo pelkästä heidän olemassaolostaan. 

...

"Oikoluin" juuri tämän postauksen, ja totesin ihan ääneen että jaa, sellainen avautuminen sitten tällä kertaa. Mieli tekisi jättää julkaisematta, mutta.. Ei. 

Tällaisten asioiden ja/tai tunteiden kanssa ei kukaan ole koskaan ainoa maailmassa. Ja usein se, että saa mieltä painavan asian ulos, helpottaa jo kummasti olemista. Nyt vaan M'n iltavuororupeama nosti tämän kaiken pintaan, ja oli oikea hetki purkaa se.

Mä tiedän, että siellä on useita jotka käyvät läpi näitä samoja tunteita, ja haluan vain sanoa että tsemppiä. Ihan hirmuisen paljon tsemppiä.🖤

🖤 Tiia Krista Annika