Sivut

lauantai 26. helmikuuta 2022

Rakas yksivuotias


Meidän kuopus täytti tänään yksi. 
Ja se on ihan kreisiä, en käsitä!!

Koliikkivauvan kanssa vauvavuosi tuntui hujahtavan vielä äkimmin ohi, kun toisesta puolikkaasta ei muista paljoa muuta kuin korvien soimisen siitä jatkuvasta itkusta.

Vaikka ensimmäinen puoli vuotta olikin hurjan raskasta aikaa, niin se jälkimmäinen puoli vuotta antoikin sitten parastaan siitäkin edestä.

Tässä postauksessa pääsettekin  tutustumaan tähän meidän vintiöön vähän paremmin! 💛


Strategisia mittoja mulla ei ole tässä vaiheessa vielä antaa, sillä saatiin aika 1v-neuvolaan vasta maaliskuulle - mutta vaatekoko on nyt 74.

Syöminen on parasta ja sotkuista. Tissimaidon lisäksi hän saa Tuutia pullosta päiväunille alkaessaan - kiinteää ruokaa neljästi päivässä. Tämä poika rakastaa banaania ja puuroa yli kaiken!! Niiden lisäksi keitetty seiti, keitetyt vihannekset ja pasta maistuvat hyvin. Hän syö kaikkein mieluiten itse sormin, mutta puuro kelpaa myös syötettynä. 

Nukkuminen on vaihtelevaa. R on ollut syntymästään saakka vähän huonouninen. Nykyisin päiväunet kyllä nukutaan hyvin ja tiettyihin kellonaikoihin, mutta yöunet.. äh. Ne on sellainen villi kortti että.

Liikkuminen paikasta toiseen tapahtuu tällä hetkellä pääosin vielä konttaamalla, vaikka poitsu osaakin kävellä tukea vasten. MUTTA eteneepä hän sitten kontaten tai tukea vasten kävellen, on vauhti aika hurja. 

Sanavarasto koostuu tällä hetkellä pääosin äitistä ja tissistä - niistä oleellisimmista siis. Okei, kyllä hän hokee myös isiä ja ukkia. Ja eitä. 


Hän rakastaa hellyyttä, haleja ja huomiota. Ja kuten aiemmin mainitsin, banaania ja puuroa. Eikä sovi unohtaa imureita.. Niin vanha kunnon Körcher kuin uusi Xiaomin robotti-imuri ovat pojun mieleen.

Hän vihaa sukkia, pukemista, vaipanvaihtoa ja kynsienleikkuuta. Ja odottamista!! 

Hän tykkää tätä nykyä kylvyistä, pienempänä ei tykännyt yhtään. Hän tykkää myös leikkiä koiran ruoka- ja vesikupeilla, joskin äiti ei siitä niin kovin tykkäile. 

Hän ei tykkää siitä, kun häneltä kielletään jotain tai otetaan jotain pois - oma tahto alkaa nostaa päätään. Hän ei tykkää myöskään mansikoista tai Muumiläppäristä. 

Häntä naurattaa, kun isoveikka tai koira villiintyy, tai kun äiti tanssii. Hän myös kutiaa helposti. 

Häntä itkettää, jos kaikki ei tapahdu ihan heti sillä sekunnilla kun hän haluaa. Mm. jos banaani ei ilmesty käteen ajatuksen voimalla. 


Lempilelu on Laulava lorukirja, ja lempileikki pallolla kopittelu - poju osaakin vallan hienosti kopitella! 

Lempi-ihminen on äiti, mikä mulle sopii vallan hyvin - esikoinen on ollut aina henkeen ja vereen isin poika. R tykkää kyllä myös isistä, ja isoveikasta. 

Lemppari kielletyistä jutuista on vessapaperi, ja aiemmin mainitut koirankupit. Ja koiranraksupönttö. 

Eilen hän oppi kiipeämään, ihan yhtäkkiä vaan ponkaisi isoveikan sänkyyn kun oltiin vaihtamassa hyvän yön haleja ja pusuja. 

... 

Vauvavuodesta selvittiin, ja nyt meillä asuukin yhtäkkiä taapero? Oivoi, mihinhän tässä vielä joutuu.

Kohti uusia seikkailuja! 

Paljon onnea, rakas yksivuotias! 

🖤 Tiia Krista Annika 

torstai 17. helmikuuta 2022

Arkisia ja ei niin arkisia haaveita


Mun haaveet ja unelmat ei ole maailmaa mullistavan suuria. En tykkää unelmoida sillä tavalla. Tykkään unelmoida sellaisista asioista, joilla on enemmän kuin 50% mahdollisuus toteutua.

Seuraavaksi mä kerron teille mun 10 haavetta, jotka on pinnalla just nyt!



Hyvistä yöunista. 

Kuten varmasti iso osa teistä tietääkin, niin meidän kuopusta ei ole siunattu hyvillä unenlahjoilla. Jokainen ilta on villi kortti - ikinä ei voi tietää moneltako hän suostuu nukkumaan, montako kertaa yön aikana herätään ja nukahdetaanko heti takaisin vai jäädäänkö hereille, ollaanko herätessä hyvällä tuulella vai kiukutellaanko.. jne. 

Treffeistä M'n kanssa. 

Meillä ei ole ollut M'n kanssa kahdenkeskistä aikaa sen jälkeen kun kuopus syntyi. Nyt alan kaivata sitä kipeästi, vaikka samaan aikaan kipuilen napanuoran katkaisun kanssa. 

Omasta verkkokaupasta. 

Haaveilen perustavani verkkokaupan, jossa myisin mun tekemiä käsitöitä. Periaatteessahan voisin avata tämän vaikka heti, mutta minusta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten en avaa.

Ajokortista. 

Vaikka podenkin aivan jäätävää rattikammoa, niin haaveilen tästä. Kyseessä on kuitenkin sen verran iso menoerä, että ei näillä tuloilla ihan yhtäkkiä tätä toteuteta. 

Kesätöistä. 

Olen nyt kolmena peräkkäisenä kesänä hakenut lukuisiin avoinna oleviin kesätyöpaikkoihin, mutta en ole päässyt yhteenkään. En edes haastatteluun. Se turhauttaa. Usein kuulee sanottavan että "kyllä tekevälle töitä löytyy" mutta minä en tätä pysty allekirjoittamaan. Jos sulla ei ole koulutusta eikä aiempaa työkokemusta, niin vaikka kuinka haluaisit saada töitä, ei niitä välttämättä löydy. 



Jatko-opinnoista. 

Haluaisin tämän kasvatus- ja ohjausalan tutkinnon suoritettuani jatkaa vielä sosionomiksi. 

Reissusta Lappiin. 

Ulkomaanmatkailu mua ei nappaa, mutta kotimaanmatkailu sitäkin enemmän - Lappi on mun kotimaanmatkailun bucket listillä kärkikolmikossa. 

Ratsastustunnista. 

Harrastin kahdeksan vuotta ihan aktiivisesti ratsastusta. Palo siihen oli niin kova että lähdinkin sitten peruskoulun jälkeen opiskelemaan hevosalaa. Unelma hevosalalla työskentelystä sittemmin kuitenkin romuttui, ja selän ollessa huonossa kunnossa jäi myös ratsastus. Vielä joku kaunis päivä mä aion sitä jatkaa. 

Siitä, että voisin hetken olla muutakin kuin vain äiti. 

Myöskään totaalista omaa aikaa mulla ei ole ollut kuopuksen syntymän jälkeen. Ensimmäisen puoli vuotta olin aivan kiinni koliikkivauvassa, ja sittemmin M'n opiskelut ja työkuviot jättivät arjen pyörittämisen pääosin mulle. 

Valkoisestapaimenkoirasta. 

Tämä rotu on mun koiratoiveissa ihan ykkösenä - valkkari olisi just eikä melkein meidän perheeseen sopiva. 



Mistä sä haaveilet just nyt?

🖤 Tiia Krista Annika



keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Arjen aakkoset - mitä on meidän normiarki?


Me RAKASTETAAN arkea. 

 Normiarki sopii meidän perheelle kaikkein parhaiten, mutta mitä se meidän normiarki on - mitä siihen kuuluu, mistä se koostuu? 

Koska mä rakastan arjen lisäksi aakkospostauksia, niin kerron teille meidän normiarjesta aakkosin! 


Aikataulut

Arki on sitä, että tehdään tietyt asiat tiettyyn aikaan - tai ainakin suurinpiirtein. Meillä ei noudateta mitään minuutilleen tarkkaa päivärytmiä, mutta pyritään mahdollisimman lähelle sellaista. 

Bath time

Meillä käydään pesuilla joka toinen päivä - keskiviikkoisin ja perjantaisin lämmitetään sauna, muuten käydään suihkussa tai pojat kylvyssä. Esikoinen kylpee puhallettavassa uima-altaassa ja kuopus ammeessa. 

Chilling time

Lepo/rauhoittumishetki kuuluu myös meidän päivittäiseen arkeen. Usein tämä pidetään päivällisen jälkeen - esikoinen saa katsoa tablettia kun imetän kuopusta. 

Dinner time

Päivällinen on meidän perheen päivän tärkein ateria - vaikka nyt ei ollakaan aina kaikki yhtä aikaa saman pöydän ääressä, niin oon pyrkinyt pitämään tän silti sellaisena rauhallisena yhteisenä ruokailuna jonka aikana jutellaan kuluneesta päivästä - vaikka olisin poikien kanssa kolmestaan. 

Etsiminen

Meillä on KOKOAJAN joku häveksissä. Erinäisten asioiden etsiminen on niin iso osa meidän arkea, että jos jonain päivänä ei ole jokin häveksissä, alkaa esikoinen kyselemään että "äiti, etsitäänkö jotain?".. 

Fyysinen

Kyllä mä sanon että tämä arjen pyöritys on aika fyysistä hommaa. 

Galleria

Meillä otetaan paljon kuvia. Ja sikäli hyvä että pojat onkin ihan linssiluteita. 


Happihyppelyt

Arkisin ulkoilu noudattaa aina tiettyä kaavaa - kun M'llä on aamuvuoroviikko niin mä kiikutan esikoisen päiväkotiin, sitten käyn puolenpäivän aikoihin kuopuksen ja koiran kanssa lenkillä ja illalla vielä iltalenkki. Kun M'llä on iltavuoroviikko, kuvio on muuten sama paitsi että minä haen esikoisen päiväkodista. 

Iltasiivous

Joka ilta iltapalan jälkeen alkaa tämä rumba, jossa siivotaan pois päivän aikana kertyneet sotkut - isomman kanssa yhdessä siivotaan hänen lelut paikoilleen, ja kun hän on pehkuissa jatkaa äiti loppuun. 

Tiskit koneeseen, keittiö kuntoon, isoimmat roskat rikkakihvelillä pois, tavarat paikoilleen ja pois robotti-imurin tieltä - se hoitaa loput. Usein myös moppaa imuroinnin lisäksi. 

Ihana painella peiton alle unille, kun ei ole aamulla herätessä hirveä sotku ja kaaos vastassa! 

Järjestetty tekeminen

Sen lisäksi että lapset touhuavat ja leikkivät omiaan, pyrin että miltei päivittäin olisi ainakin isommalle jotain mun järjestämää tekemistä. 

Se on milloin maalaamista, milloin askartelua, lautapeliä tai palapeliä, jumppaa liikuntalorukorteilla tai vaikka tiedekokeiden tekemistä. 

Oon kokenut tän meille tärkeänä osana arkea - homma pysyy hyvin hallinnassa ja kierrokset ei pääse nousemaan liikaa, kun hetkeksi keskitytään tekemään jotain yhtä asiaa kerrallaan yhteistuumin. 

Kotityöt 

Aamun ensimmäisiä kotitöitä on pyykkien ja tiskien laitto - jos on pestävää niin pyykkikone laitetaan laulamaan heti aamulla. Tiskikone samoin, ellei sitä ole pyöritetty jo illalla niinkuin yleensä tehdään - jos on, niin sitten se tyhjennetään. 

Tiskikone meillä pyörii joka päivä, pyykkikone joka toinen. Sitten toki yleispesuainetta kuluu kiitettävästi, kun pöytiä luututaan. Luuttuja ei kulu, kun on pestäviä malleja. 

Lukuhetket

Esikoinen kipaisee iltapalapöydästä valitsemaan valmiiksi mieleisen iltasatukirjan, ja se luetaan ennen hammaspesua ja sänkyyn menoa. 

M'

Vaikka mä pitkälti hoidankin tän arjen pyörittämisen itsekseni, niin en tee kuitenkaan kaikkea yksin. Me M'n kanssa jaetaan hommia aina hänen työvuorojen mukaan - esimerkiksi aamuvuoroviikoilla hän hakee esikoisen hoidosta, kun taas iltavuoroviikoilla hän vie. 

N-Y-T, nyt

Olen aika tarkka siitä, että arkisin asiat tapahtuvat nyt eikä kohta.

Esikoisella on ollut tapana vähän vitkutella kaiken kanssa, niin sille ei anneta arkisin aikaa - vaikkapa ulos lähtiessä aletaan pukemaan nyt, ruokapöytään tullaan nyt jne.

Toki esimerkiksi kesken olevan leikin saa lopettaa, mutta siihenkin olen kehottanut jo hyvissä ajoin ennen tätä nyt-"käskyä". 

Saattaa jonkun korviin kuulostaa kamalalta, mutta meidän arjen sujuvuuden kannalta tämä ei ole kamalaa - aivan päinvastoin. 



Ostokset

M' hoitaa sellaiset "päivittäiset" pienemmät ostokset, mä huolehdin kauppakassitilauksen ja käyn aika ajoin Tokmannissa haukkailemassa tarjouksia. 

Päiväkoti

Esikoinen on arkisin päiväkodissa, ja se onkin ihan loogisesti myös yksi iso arkea rytmittävä tekijä. 

Quart

Taisin tuolla aiemmin mainita, että meillä ei noudateta minuutilleen tarkkaa päivärytmiä, mutta pyritään kyllä mahdollisimman lähelle - vartintarkka on osuva. 

Ruoanlaitto

Mä pyrin aina kuun vaihtuessa suunnittelemaan meille ruokalistan valmiiksi seuraavalle kuukaudelle, ja teen sen perusteella tilauksen S-kaupat-sovelluksessa. 

Pääasiassa suunnittelen ja teen päivällisen aina kahdeksi päiväksi kerrallaan, ettei ihan joka päivä tarvitsisi viettää puolta tuntia tai tuntia hellan ääressä. 

Suunnitelmat

(.. ja varasuunnitelmat!) 

Mä pyrin siihen, että maanantaisin mietin viikon touhut yleisellä tasolla - mitä minäkin päivänä. Ja sitten joka aamu vielä tarkemmin, että mitä on tänään to do-listalla.

 

Tapahtumarikas

Meidän arki on yksi villi kortti: mitä hajoaa seuraavaksi, kuka satuttaa itsensä seuraavaksi.. jne. Täytyy olla silmät selässäkin, mutta harvoin sekään riittää. Eipähän olla ainakaan pumpulissa lapsiamme kasvatettu! 

Umpikujat

Välillä ollaan umpikujassa, mutta sitten käännytään takaisin etsimään toinen reitti sinne minne alunperin oltiin menossa - onneksi näitä umpikujia ei enää tulee niin usein mitä aiemmin, kun esikoisen jumitilanteet ovat harventuneet huomattavasti. 



Vuoroviikot

Tällä viittaan M'n työvuoroihin - ihan asutaan saman katon alla ja ollaan kimpassa edelleen, ihan vain ettei tule väärinkäsityksiä. Mutta tämä oli sana, joka parhaiten tätä meidän arkikuviota kuvaa. 

Joka toinen viikko iltavuoroa, joka toinen aamuvuoroa - sen ympärille mä rakennan meidän arjen ja sen mukaan mä sitä yritän pyörittää. 

Weekly planner

Meidän olohuoneen seinällä on Deseniolta tilattu Weekly Family Planner-juliste, jossa on oma sarake jokaiselle perheenjäsenelle. Tämä helpottaa meidän arkea ja sen suunnittelua huomattavasti. 

YouTube

Meillä on esikoiselle oma tabletti, ja hän saa sillä pelata tai katsoa videoita YouTube Kidsistä aina päivittäin. En ole pilkuntarkka ruutuajasta, mutta pidän kuitenkin huolen siitä ettei ruudun ääreen jumituta liian pitkäksi aikaa vaan tehdään muutakin. 

Zzz.. 

Nukkumaanmenoajat - 3v menee arkisin nukkumaan 21-22 aikaan, pienempi valvoo yleensä 22-23 asti. 

Itse painelen nukkumaan silloin, kun kuopus alkaa yöunille - eli aika lailla miten milloinkin sattuu. 

Xylitolipastillit

Meillä, kuten aivan varmasti monessa muussakin perheessä, syödään Herra Hakkaraisia. Äiti ei välttämättä aina muistaisi näitä antaa, mutta kyllä kolmevuotias muistaa muistuttaa. Onneksi! 

Åps

Äiti

"Äiti on se liima, joka pitää kaiken kasassa." 

Öö..

Me mietitään paljon - mietitään, pohditaan ja ihmetellään. Varsinkin esikoisen kanssa. Saatetaan istua sohvalla puolisen tuntia mietintämyssyt päässä miettimässä vastausta johonkin hänen äidille liian vaikeaan kysymykseensä.


Mitkä on sun arjen tärkeimmät tekijät? 

🖤 Tiia Krista Annika 

maanantai 10. tammikuuta 2022

30 kysymystä ja vastausta


Tuntui hyvältä idealta aloittaa 2022 blogivuosi tällaisella kevyellä "hömpänpömppä"-postauksella, joten:

Mikä tarina mun nimellä on, mihin kaupunkiin haluaisin matkustaa seuraavaksi ja mikä on mun epäsuosittu mielipiteeni?

Näihin, ja moneen muuhun kysymykseen löydät vastaukset jatkamalla lukemista!




1. Koko nimesi ja mistä se tulee?

Tiia Krista Annika - mun nimellä ei ole sen kummempaa merkitystä. Äiti oli positiivisen raskaustestin tehtyään todennut vain, että se on tyttö ja siitä tulee Tiia Krista Annika. Ja niin tuli.

2. Pituus?

165cm kun on viimeksi mitattu. Voi olla ettei tämä pidä enää paikkaansa, sillä tää mun selkäsairaus osaa kyllä hävittää pituutta.

3. Mitä katsot TV:stä juuri nyt?

TV:stä TV:stä en katso mitään, mutta suoratoistopalveluista kyllä - tällä hetkellä lemppareita on Netflixistä Blacklist ja Paramount+:sta True Life Crime! 

4. Mikä ihmetyttää tällä hetkellä?

Se, kuinka suuresti arki vaikuttaa. Heti tänä aamuna kun esikoinen lähti päiväkotiin ja arki pääsi jatkumaan - heti tuli sellainen helpotus ja mielenrauha. Arki on parasta.

5. Suurin haaveesi?

Suora selkä, työ lastensuojelulaitoksessa, oma hevonen, kolme lasta ja kaksi koiraa, maalla asuminen, onnellinen perhe-elämä.

6. Tämän vuoden suunnitelmat?

Mä oon Rasmuksen kanssa kotona ainakin syksyyn saakka. Sitten joko palaan kouluun läsnäolevaksi tai jatkan hoitovapaalla - mikäli palaisin kouluun niin M' jäisi isyyslomalle. 

7. Lempiruoka?

Vastaan aina että tortillat, mutta mulla ei ole yhtä ja ainoaa lempiruokaa - tykkään sikana myös esim. lasagnesta, kinkkukiusauksesta, kasvisgratiinista, lohikeitosta...

8. Mitä harrastat?

Käsitöitä - lähinnä neulomista ja virkkaamista, mut nyt oon innostunut myös askartelusta enemmän! Myös sosiaalinen media (Instagram, TikTok ja blogi) on mun harrastuksia, vaikka aika ajoin saankin niistä lisätuloja. 

9. Paras vuodenaika?

Mä tykkään kaikista vuodenajoista, mutta eniten talvesta ja syksystä. 

10. Lempielokuvasi?

Hmm.. tää onkin paha! Mulla ei tuu mieleen yhtään sellaista ylitse muiden-lempparileffaa, mut ainakin Black Swan ja Fast & Furiousit on semmosia huippuina mieleenpainuneita! 




11. Kahvi vai tee?

Todellakin kahvi, en ole teeihmisiä.

12. Mikä on parasta elämässä juuri nyt?

Perhe on aina parasta elämässä, mutta sen lisäksi tällä hetkellä some on yks parhaista asioista mitä mulla on.

13. Mihin kaupunkiin haluaisit matkustaa seuraavaksi?

Leppävirralle - ihan vaan koska Moomin IceCave.

14. Horoskooppimerkkisi? Uskotko horoskooppeihin?

Kaksonen - en oikein tiedä uskonko. 

15. Esikuvasi?

Mulla ei taida olla esikuvaa.

16. Mitä haluaisit oppia vuonna 2022?

Säästämään, lajittelemaan jätteet, tekemään ekologisempia valintoja elämässä, tekemään onnistuneen täytekakkupohjan, solmimaan makrameen... Vitsi, vaikka mitä!

17. Kuinka monta lasta haluaisit?

Kolme - oon ihan lapsesta saakka haaveillut kolmesta lapsesta, ja haaveilen edelleen.

18. Mitä piirrettä inhoat ihmisissä?

Kaksinaamaisuutta, epärehellisyyttä, ylimielisyyttä, kapeakatseisuutta, liiallista itsekkyyttä.. Ah näitä ois!

19. Kallein ostoksesi?

Kääk, mikähän tää vois olla.. Jos lähiaikoja miettii niin robotti-imuri. Jos yleisesti ottaen niin varmaan joku puhelimista. En oo koskaan ostanut mitään älyttömän kallista.

20. Epäsuosittu mielipiteesi?

No tällä hetkellä tää ainakin tuntuu epäsuositulta mielipiteeltä: Raketit on kivoja! Uudenvuoden rakettiraivo oli taas melkoinen... Meillä on ammuttu raketteja ennenkin, ammuttiin myös tänä vuonna ja tullaan jatkossakin ampumaan - toivon ettei mitään kieltoa siihen tulisi, vaikka ymmärrän kyllä myös heitä jotka eivät tykkää syystä että rakettien kanssa on käynyt jotain. Mutta en ymmärrä sitä että heidän mielestään ne pitäisi kieltää kaikilta sen takia.


21. Mitä ihailet toisissa ihmisissä?

Rohkeutta - rohkeutta olla oma itsensä ja muodostaa omat mielipiteensä asioista, rohkeutta seistä omien sanojensa takana ja ottaa vastuu virheistään, rohkeutta hypätä benjihyppy.. Rohkeutta ylipäätään kaiken suhteen.

22. Mikä inspiroi juuri nyt?

Arki ja siihen palaaminen. Mä oon sellainen tyyppi että inspiroidun ihan jatkuvasti ja ihan kaikesta. Ei tarvitse olla mitään arkea ihmeellisempää, että alkaa inspiraatio tulvia.

23. Suurin paheesi?

Kyllä mä sanoisin että herkuttelu. Ihan jäätävä herkuttelu, jota oon nyt onneksi saanut hillittyä keskittymällä säännölliseen ruokarytmiin - joka ei tosin suju vielä kauhean hyvin mutta..

24. Mitä odotat?

No just tällä hetkellä odotan sitä että M' tulee iltavuorosta ja pääsen rauhassa suihkuun. Odotan myös viikonloppua ja pakkasten lauhtumista, että päästäisiin Luukaksen kanssa kokeilemaan hänen uusia luistimiaan ja Rasmuksen kanssa pulkkailemaan.

25. Unelmien työpaikka?

Lastensuojelulaitos.

26. Tärkeät ominaisuudet toisissa ihmisissä?

Suorasanaisuus ja rehellisyys, mutta näiden kanssa myös tilannetaju.

27. Biisi jota kuuntelet tällä hetkellä?

Arizona Zervas - Snowman

28. Uskotko kohtaloon?

Tääkin on vähän hankala kysymys.. En oikein tiedä. En usko mihinkään sellaiseen että kaikella on tarkoituksensa, mutta toisaalta taas uskon vähän.

29. Mitä haluat saavuttaa seuraavan viiden vuoden aikana?

Valmistua ammattiin, päästä töihin, saada kolmannen lapsen ja toisen koiran, saada suoran selän.


30. Oletko koskaan menettänyt ystävää?

Olen, montakin - jokunen on siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja jokusen kanssa on välit viilenneet ja/tai katkenneet.




Sellaista hömpänpömppää tällä kertaa - toivottavasti siellä seassa oli jotain uusiakin juttuja! 

Ihanaa maanantaita!🤍


🖤 Tiia Krista Annika