Sivut

torstai 30. joulukuuta 2021

Ihana, kamala 2021

Oon aina ajatellut, että tällaiset vuosikoosteet on mulle liian työläitä ja aikaavieviä toteuttaa, mutta kuinka ollakkaan niin tässä mä nyt olen sellaista kirjoittamassa. Olihan meillä nyt sentäs melkoinen vuosi!

Tämän postauksen saaminen ulos vaatikin aikamoista aivotyöskentelyä ja vietin tunteja selaten Snapchatin ja Instagramin muistoja - tänä vuonna aivosumu on ollut väsymyksen ansiosta niin vahva että ei ihan muisti pelitä. Lähiaikoina olen mm. hävittänyt mun puhelimen vähintään kymmenesti päivässä.. Mutta no, itse asiaan!

TAMMIKUU

Tammikuu oli raskasta aikaa, sillä mä olin kovin kipeä loppuraskaudessa. Jo pelkkä sängystä nouseminen aamulla sai mun lantion liekkeihin, niin ihan hirveästi musta ei ollut tuolloin arjen pyörittämisessä hyötyä.

Keskityin viemään mun opintoja eteenpäin ja tekemään viimeisiä hankintoja vauvaa varten. Tämän kuun mieleenpainunein juttu oli ostosreissu Kuopiossa vauvan moikkaamisen yhteydessä.

HELMIKUU

Helmikuun viimeisenä päivänä syntyi meidän Rasmus - tämän kuukauden, ja samalla koko vuoden, kohokohta. 

Synnytyskertomus KLIK 


MAALISKUU

Maaliskuussa opeteltiin arkea kahden lapsen kanssa ja tutustuttiin uuteen perheenjäseneen - juhlittiin myös Luukaksen 3v synttäreitä. Tämän kuun aikana alkoi myös vauvan itkun säestämä arki - Rasmus taisi olla 2-3 viikon ikäinen kun koliikki tuli kehiin.

Tässä kuussa kuitenkin myös iloitsin suuresti siitä, että pystyin ja jaksoin taas lähteä Luukaksen kanssa leikkipuistoon - se on aina ollut sellainen meidän oma yhteinen juttu.




HUHTIKUU

Huhtikuussa innostuttiin siitä, kun hiekkalaatikolle pääsi taas töihin ja mä ylitin itseni uskaltautumalla ekaa kertaa ikinä uppopaistamaan munkit vapuksi itse! Tässä kuussa myös hulinoitiin ja mä vietin tiheän imun kauden ansiosta kiitettävän paljon aikaa sohvalla.

Tässä kuussa meillä tuli myös M'n kanssa täyteen 4 vuotta yhteistä taivalta, mutta tää oli jo toinen vuosi jolloin unohdettiin sitä juhlistaa..😆





TOUKOKUU

Toukokuussa juhlittiin vappua, ja mun ekaa äitienpäivää kahden lapsen äitinä, sekä myös meidän Rasmuksen ristiäisiä. Toukokuu oli hurjan onnellista aikaa, tämän kuun alussa jäin myöskin ihan täysipäiväisesti äitiyslomalle ja laitoin opinnot tauolle suoritettuani yhden valinnaisen kurssin. 




KESÄKUU

Kesäkuussa mulle pärähti mittariin 23 ikävuotta. Kesä oli yleisesti ottaen aika raskas aikakausi, sillä pyöritin arkea yksin koliikkivauvan ja aika hulivilin kolmevuotiaan kanssa koiraa laskuista unohtamatta - M' paiski koko kesän niska limassa töitä.

Kesäkuussa Rasmus aloitti soseet, vaikkei kasvun puolesta olisi ollut vielä sille tarvetta - poju oli kuitenkin niin kiinnostunut siitä mitä meidän muiden lautasilla oli, että halusin käyttää sen tilaisuuden hyödyksi.

Tän kuukauden kohokohtia olivat omassa pihassa ulkoilut poikien kanssa, lenkit iltaisin kahden kesken Luukaksen kanssa ja hauskin tapahtuma se, kun Luukas päätti reippaana hypätä vaatteet päällä järveen kesken pyöräilyn.



HEINÄKUU

Heinäkuun ehdottomia kohokohtia oli leikkipuistoilut - kertaalleen uskalsin jopa poikien kanssa keskenään lähteä omasta pihasta edemmäs.

Tässä kuussa Rasmukselle puhkesi ensimmäinen hammas! 


ELOKUU

Elokuulta päällimmäisenä mieleen jäi mun ja Rasmuksen yökyläily KYSillä. TÄSTÄ pääset lukemaan siitä lisää.

Mutta niin kun jotain huonoa niin jotain hyvääkin tässäkin kuussa, mm. marjametsäterapiaa, Luukaksen paluu päiväkotiin kavereiden luokse..

Tosin tuo päiväkotiin palaaminen sai aikaan koko loppuvuoden kestäneen ON-OFF sairastelukierteen niinkuin varmasti ainakin lähes jokaisessa lapsiperheessä on tänä vuonna ollut.




SYYSKUU

Tämä kuukausi oli siitä maaginen, että Rasmuksen koliikki alkoi väistyä ja arki muuttui meille kaikille paljon helpommaksi ja miellyttävämmäksi. Oli jotenkin niin "uutta ja ihmeellistä" kun yhtäkkiä nukuttiin ja viihdyttiin, päästiin oikeasti nauttimaan arjesta ja siitähän me sitten myös nautittiin! 


LOKAKUU

Lokakuussa tein suuren päätöksen jatkaa opintoja vanhempainvapaan ohella - tälle oli kolme eri syytä:

1. Halusin arkeen jotain omaa,
2. En malttanut olla opiskelematta
ja 3. Opintotuen verran katetta tilillä



MARRASKUU

Marraskuussa juhlittiin M'n synttäreitä ja isänpäivää - ne olivat tämän kuukauden kohokohtia. Hauska fakta tähän liittyen: M' ei tykkää täytekakuista, eikä kyllä kakuista ylipäätänsäkään - mutta Luukas tahtoi isille tehdä kakun niin me tehtiin, ja me myös syötiin.


JOULUKUU

Ensimmäinen somejoulukalenteri ikinä jonka toteutin, joulu ja vuoden vaihtuminen - tämän kuun kohokohdat. Tässä kuussa myös tuolle meidän pienimmäiselle alkoi tulla vauhtia töppösiin - kontataan niin kovaa etten edes muistanut näin pienten osaavan mennä niin kovaa, ja noustaan hanakasti tukea vasten.

Sellainen vuosi se - hieman harmittaa kun on elänyt sellaisessa aivosumussa ettei meinaa muistaa edes milloin on opittu mitäkin tai puoliakaan siitä mitä on tapahtunut.. Mutta kaikessa kauheudessaankin ihana ja antoisa vuosi - seuraavaa kohti!

Seuraavassa postauksessa tulenkin listaamaan tavoitteita ja toiveita vuodelle 2022, joten älkää karatko vaan pysykää kuulolla!

🖤 Tiia Krista Annika


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti