Vielä n. viikko sitten olin sitä mieltä, etten halua luopua lomamoodista.. Mutta viikonloppuna täyden kaaoksen keskellä arki ja rutiinit alkoivatkin tuntua enemmän kuin tervetulleilta.
Kesä ei mennyt niinkuin Strömsössä.
Joku mua Instagramissa seurannut saattaa muistaakin mitä meidän summer bucket listille kävi - miten se revittiin kappaleiksi kun kävi ilmi, että M' raataa koko kesän hiki päässä töitä.
Valehtelisin jos väittäisin, ettei mua yhtään harmita se että kaikki kivat perhereissut ynnämuut jäivät tekemättä - mutta ensi kesänä sitten!
Tosin, mitäpä niistä olisi edes tullut kun pienempi ei viihdy autossa ilman sydäntäsärkevää huutoa neuvolaa tai kauppaa pidemmälle..?
Arjen pyörittäminen pääasiassa yksin vilkkaan ja uhmakkaan kolmeveen sekä itkuisen ja vaativan vauvan kanssa ei ollut hommana ihan sieltä helpoimmasta päästä.. mutta selvittiin!
Maanantaina se päivä sitten koitti, kun ei nukuttukaan pitkään niinkuin kesälomalla tehtiin - se päivä, kun meidän perheessä alkoi taas yhden kerran pyöriä ihan uudenlainen arki.
Ainakin kolmevuotias päiväkotiin palaava poika oli odottanut sitä kuin kuuta nousevaa - päiväkotikavereista oltiin kerrottu juttuja koko kesän ajan.
Äiti taas oli samaan aikaan innoissaan ja kauhuissaan, niinkuin me äidit aina.
Innoissaan siksi, että enää ei tarvitse kärvistellä aivan järkyttävissä omantunnontuskissa koska..
a) vilkkaalle kolmevuotiaalle ei ole saanut järjestettyä tarpeeksi tekemistä
TAI
b) huomiota ei ole riittänyt tarpeeksi hänelle, ajan kuluessa hytkytellen vauvaa joka itkee milloin masuaan milloin jotain muuta asiaa x.
Ja kauhuissaan siksi, että koko kesän mittainen tauko on pitkä tauko. Jos sen aikana en olisi kasvanut kiinni poikiin, niin milloinkas sitten? Jos sen aikana ei olisi menneet rytmit ja rutiinit romukoppaan niin milloinkas sitten? Jos sen aikana kolmevuotias unikeko ei olisi tottunut nukkumaan aamuisin pitkään, niin milloinkas sitten?
Ja lista jatkuu, jatkuu, jatkuuu...
Esikoisen palaaminen päiväkotiin kuitenkin rauhoittaa ja helpottaa meidän arkea ihan älyttömän paljon - enää ei tarvitse tykittää päivästä toiseen niin että jatkuvasti on "selviytymismood" päällä. Voi välillä pysähtyäkkin.
Pystyn keskittymään päivisin täysin kuopukseen ja kodinhoitoon - ja tietysti vauvan nukkuessa mulla on mahdollista tehdä omia juttujani: mm. tätä blogia, somea tai käsitöitä. Tai "nukkua kun vauva nukkuu" sillä tässä ~puolenvuoden aikana on taas kertynyt aika paljon sitä kuuluisaa univelkaa, huh.
Mulla jää siis aikaa muullekkin, kuin vain lastenhoidolle ja kotitöille - ei paljoa, mutta edes vähän, ja se vähänkin jos mikä on nyt hurjaa.
Kolmevuotias kaipaa muutenkin jo omanikäistään seuraa ja leikkikavereita, joita päiväkodissa on - kotihoidossa meillä olisi niitä mahdollista järjestää vain "joskus ja jouluna". Sekä se aktiviteetti mitä kotona pystyn tarjoamaan vs. se mitä päiväkodissa tarjotaan - on varmaan sanomattakin selvää että kumpi vaihtoehdoista on tässä se voittaja.
Jos nyt vielä tähän loppuun ne kuulumiset mitä otsikossa lupailin?
Meillä menee itse asiassa ihan hyvin!
Paremminkin voisi mennä, mutta niin voisi mennä kyllä huonomminkin.
Eka arkiviikko on aina vähän sellaista haikeaa totuttelua, mutta nyt se loppui jo puolessavälissä nokan vuotamiseen.(Jännä muuten että tää alkoi sen jälkeen kun hain päiväkodista liukumäkeä pitkin vesilätäkköön nauraen laskevan pojan..)
Kuopus on kiukutellut ja kipuillut vähän, tai no "vähän" alkuviikolla saamiaan rokotteita, ja nukkunut ihan superpäikkäreitä isoveljen ollessa päivisin hoidossa - lie kun se jatkuva kesken unien herättävä melu puuttuu.
Sellaista täällä, mitäs siellä? Kivaa viikonloppua, palaillaan!
🖤 Tiia Krista Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti