Tänään piti tulla julki my day kuvien ja tekstin muodossa tänne blogiin, mutta koska meidän sateinen lauantai sai hyvinkin yllättäviä käänteitä, saatte sen mydayn sijaan storytimen tapahtumista.
Tämä postaus toimii samalla mulle itselle apuna asian käsittelyssä, sillä olen vasta tänään alkanut tajuamaan kunnolla mitä eilen oikein tapahtui.
Lauantai-aamuna mä heräsin Rasmuksen kanssa viideltä. Poika oli ihan tulinen ja kuumemittari piippasikin lukemaksi 38.5 - annoin heti Buranaa ja yritin saada rättiväsynyttä raasua takaisin nukkumaan onnistumatta siinä. Päivän aikana poika sai myös toisen annoksen lääkettä - kuume nousi aina sinne reiluun 38 asteeseen.
Illalla, n. yhdeksän aikaan Rasmus nukkui mun sylissä. Yhtäkkiä hän sätkähti - ihan kuin olisi säikähtänyt jotain ja alkoi itkemään. Rauhoittelin. Sätkyminen kuitenkin jatkui, ja ylös noustuani tajusin mistä oli kyse. Tämä kouristelu itkun kera kesti ehkä minuutin-kaksi, mutta lienee tarpeetonta edes mainita että se tuntui ikuisuudelta siinä paniikissa.
Kohtauksen jälkeen Rasmus oli ihan normaali oma itsensä - toki väsynyt, mutta jaksoi jokellella ja söi vähän sosettakin ennenkuin alkoi nukkumaan. Kuumemittari näytti tuolloin 39.1, ja annettiinkin heti sen jälkeen taas annos Buranaa.
Tilanteen rauhoituttua soittelin päivystykseen kysyäkseni neuvoja miten tässä oikein pitäisi toimia - hoitaja soitti takaisin konsultoituaan lääkäriä ja sain ohjeeksi soittaa häkeen ja pyytää ensihoitajia paikalle. Ambulanssi tuli ja ensihoitajat tutkivat Rasmuksen - kaikki oli kunnossa mutta KYSin lastenlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä että näytille ja seurantaan, kun on kyseessä näin pieni lapsi.
Lähdettiinkin sitten ambulanssilla yötä vasten Kuopioon - kello oli vähän jälkeen puolenyön kun saavuttiin perille lasten päivystykseen. Rasmukselle tehtiin siinä lukuisia tutkimuksia - otettiin labroja, ekg:tä ja tietysti myös koronatesti, ja lääkittiin. Ei ollut ihan maailman helpointa odotella montaa tuntia yliväsyneen ja nälkäisen vauvan kanssa kiireisessä päivystyksessä - eikä ollut myöskään hoitajilla maailman helpointa tehdä tutkimuksia niin kiukkuiselle vauvalle.
Imetin kyllä siinä odotellessa, mutta poika olisi mieluiten vain roikkunut tissillä, mikä ei nyt ollut mahdollista. Siinä minä sitten tsemppasin parhaani niin Rasmusta kuin itseäni - ja lopulta, vihdoin kaikki tutkimukset saatiin tehtyä.
Kello oli n. kolme aamuyöllä, kun päästiin siirtymään osastolle - Rasmus nukahti kuin tukki mun kainaloon saatuaan mahansa täyteen. Oli ihanaa, että poika sai nukkua mun vieressä - sitä mä vähän jännitin etukäteen, kun synnyttäneiden osastolla ei vauvoja saa vieressä nukuttaa. Rasmus kun on aina nukkunut perhepedissä, eikä nuku ollenkaan jos ei saa vieressä olla. Aamuyölläkin hoitajat kävivät tekemässä muutamia tutkimuksia - mun yöunet jäivät n. tunnin mittaisiksi. Mun sairaalakammon takia en osaa nukkua sairaalassa - enkä kyllä tuolloin siihen kyennyt oikein muutenkaan.
Aamulla Rasmukselta otettiin vielä lisää labroja ja uusi EKG - tosin sydänfilmin kanssa oli positiivinen ongelma, kun oli niin virkeä ja liikkuvainen vauva ettei siitä tullut mitään. Puoli kahdentoista aikaan lääkäri tuli katsomaan tilanteen, ja kaikki oli hyvin - labroissa ei ollut mitään ja muutkin näytteet olivat puhtaita, poika hyvävointinen lukuunottamatta ihan ymmärrettävää väsymystä.
Ohjeiksi saatiin olla yhteydessä, mikäli kouristus uusii vuorokauden sisällä edellisestä - ja mikäli mahdollinen myöhempi kouristus ei laukeaisi 5min kuluessa, niin soitto 112. Kuumetta alentavaa lääkettä jo ennakoivasti - eli silloin kun kuume nousee, ettei pääsisi nousemaan niin korkeaksi.
Saatiin siis lupa lähteä kotiin, ja laitoinkin heti lääkärin lähdettyä M'lle viestiä että tuutteko hakemaan meidät - alkoivatkin samointein tehdä lähtöä ja päästiin muutaman pysähdyksen taktiikalla kotiin.
...
Kuumekouristus oli meille kaikille ihan uusi juttu: Luukaksella ei ole koskaan ollut, eikä Luukas kyllä ennen puolentoista vuoden ikää sairastellutkaan - Rasmus aloitti sen nyt jo puolenvuoden iässä.
Tiistaina hän sai 5kk rokotteet, joiden jälkeen oli lämpöilyä, joka kesti muutaman päivän - ja nyt loppuviikolla sitten tuli tämä. Lääkäri ei keksinyt mitään muuta syytä kuumeilulle kuin rokotteet, vaikka niiden ei periaatteessa pitäisi enää sillä tavalla vaikuttaa.
Mutta se ja sama mikä se syy nyt loppujen lopuksi olikaan, on tärkeintä että se on ohi.
Ja nyt vaan toivotaan, ettei tätä tarvitsisi uudestaan kokea - oli se sen verran kamalaa, vaikka jatkossa varmaan osaisikin olla rauhallisempi kun tietää miten toimia.
Tällä hetkellä mun kainalossa nukkuu kuumeeton poika, mikä on suuri helpotus - ei tarvitse paniikissa odottaa uusiiko kouristus, uskaltaa hengähtää. Voi että kuinka kovasti se säikäyttikään, mutta onneksi kaikki on nyt hyvin - ja onneksi tällaiset tutkitaan kunnolla ihan vaikka varmuuden vuoksi.
🖤 Tiia Krista Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti