Kolmevuotiaan pirunsarvet ja kaikkensa antanut äiti

Viimeinen viikko on ollut raskas.

Niin raskas, että mä oon +-1000 kertaa ollut aivan valmis heittämään hanskat tiskiin, pakkaamaan kamani ja ottamaan äkkilähdön Havaijille.

Mutta kuten huomata saattaa, niin täällä mä edelleen oon - ihanku mulla ois rahaa tosta noin vaan ottaa ja lähteä. Ja siks toisekseen, ei luonne anna periks luovuttaa. Ja kolmanneks, vaikka äitiys osaa olla hiton rankkaa ja lapset hiton hankalia käsiteltäviä, niin äidinrakkaus on rajatonta.

Meidän kolmevuotias tuppaa usein todeta että "minulla on rankka elämä" ja tällä kuluneella viikolla se on tuntunut pitävän paikkansa täysin - on muuten näkynyt ja kuulunut, ja kirjaimellisesti tuntunut niinsanotusti nahoissa myös - on varmasti joinain päivinä ihan naapureillekin tullut selväksi.

Ainoa paikka jossa hän suostuu nukkumaan on isin ja äitin sänky, pikkuveljeltä viedään käsistä kaikki, lyödään potkitaan ja tönitään, raivotaan kaikesta ja ihan kokoajan.

Pikkuveli taas on nukkunut nyt todella huonosti - nukahtaminen on työn ja tuskan takana, päiväunet ovat ihan olemattomia ja yöllä heräillään jatkuvasti.

Ja kun tähän ynnätään vielä se, että oon ollut poikien kanssa lähes 24/7 keskenään - M' on kulkenut koulussa ja sen lisäksi omilla menoillaan joka ilta - kuinka kaikki tämä osasikaan sattua samaan aikaan? Huh.

Äitin unipankki huutaa täydennystä, pää omaa aikaa ja kroppa lepoa. Voin ihan hyvällä omallatunnolla myöntää ettei mun hermot ole aina kestäneet, olen huutanut pää punaisena ja painellut toiseen huoneeseen laittaen kädet korville että saisin edes hetken taukoa siitä raivorääkymisestä. Päästänyt isoimmat ärsytys-savut korvista ulos ja vetänyt syvään henkeä, että jaksaisin taas olla se järkevä aikuinen joka auttaa lapsen siitä räjähtävästä kiukusta ulos.

Pienemmän "uniongelmat" laitan jonkin niistä miljoonista vaiheista, piikkiin - muuta syytä mä en keksi.

Isomman käytökselle taas uskon syyn löytyvän rutiinien rikkoutumisesta ja siitä, ettei kahdenkeskistä aikaa olla pystytty tarjoamaan lähiaikoina päivän aikana välttämättä ollenkaan.

Mä olen äitinä sellainen, että kaivelen sen ei kivan-käytöksen syyn esille vaikka väkisin - ainahan sille joku syy lopulta löytyy. Esikoinen on todella herkkä poika ns. kovasta kuoresta huolimatta, ja reagoi todella vahvasti kaikkiin muutoksiin olipa kyse sitten isosta tai pienestä asiasta. Näitä "ilkiökausia" osataan niin ollen jo ennustaa tulevaksi, mutta niiden rajuus on usein se mikä yllättää. 

Tällä kertaa se todella yllättikin, sillä Luukas on viimeksi ollut väkivaltainen reilun vuoden ikäisenä reagoidessaan voimakkaasti siihen kun isi lähti töihin ja olikin yhtäkkiä pitkiä päiviä poissa kotoa. Kun viime kerrasta on niin pitkä aika, ei tätä jotenkin osannut yhtään odottaa.

Joskus arki on tällaista rämpimistä.

Nyt kun sain tän oksennettua ulos, on helpompi olla ja hengittää. Nostaa leuka pystyyn ja suunnata katse kohti tulevaa viikkoa, lähteä korjaamaan niitä epäkohtia mitä meidän arjessa nyt on että tilanne joskus helpottaisi.

Ja onneksi mä tiedän, että tuon kiukkuisen pirunsarvet päässä riehuvan kolmevuotiaan takana on se maailman ihanin ja huomaavaisin, maailman rakkain poika jolla on jatkuvasti kova halipula. 💛

🖤 Tiia Krista Annika

TALVEN BUCKET LIST

Talvi on mun lemppari vuodenaika.

Vaikka oon syntynyt kesällä ja voisi niin ollen kuvitella mun olevan ihan kesäfani, niin pidän talvesta eniten. Toki musta kyllä kaikissa neljässä vuodenajassa on jotain ihanaa - mutta ei nyt aleta lärpättää siitä sen enempää vaan mennään suoraan asiaan!

Koska rakastan talvea + listoja, niin en voisi antaa itselleni anteeksi jos en tekisi bucket listiä tälle talvelle joten:

TÄNÄ TALVENA AION...

🤍 käydä markkinoilla

Markkinoissa on ihan oma juttunsa ja tunnelmansa, niin ja entäs sitten joulumarkkinoissa? Ai että, PAKKO päästä. 

🤍 ja makkaranpaistoretkellä

Koko perheen voimin jollekin kivalle laavulle paistamaan makkaraa.

🤍 tehdä jäätaidetta Luukaksen kanssa

Tästä tuutte varmasti kuulemaan lisää myöhemmin, mutta aion värjätä Luukaksen kanssa vettä ja jäädyttää! Näin viime talvena somessa hirveän paljon tällaisia ja ne olivat kauniita, jäi kuitenkin itsellä tekemättä silloin.

🤍 viedä Luukaksen ensimmäistä kertaa ikinä kokeilemaan luistelua

Sillä varauksella siis että hän haluaa sitä kokeilla - voisin ehkä itsekin pitkästä aikaa testata miltä tuntuu, tiesitkö muuten että oon harrastanut lapsuudessa ringetteä?

🤍 ja Rasmuksen ensimmäistä kertaa pulkkailemaan

Tätä varten tarviis kyllä ostaa uusi vauvapulkka, kun edellisestä on valjaat kadonnut mystisesti enkä ihan luota siihen että tuo häslähöslä pysyisi kyydissä ilman niitä..

🤍 hankkia kauan haaveilemani valopuun meidän pihaa koristamaan

🤍 etsiä meidän olkkariin sopivat verhot ja maton

Meillähän siis ei ole olohuoneessa edelleenkään verhoja, kun en ole löytänyt sopivia - kolme ikkunaa on hankala verhojen kannalta. Ja kaksi pitkää "käytävämattoa" ei toimi.

🤍 opettaa Rasmuksen nukkumaan pinnasängyssä ja luopua perhepedistä

Tästä kirjoitan myöhemmin ihan oman postauksensa ja avaan asiaa enemmän, mutta sanotaanko nyt näin että perhepedin aika on nyt ohi.

🤍 rakentaa piparkakkutalon

Ensimmäisen ikinä - mä en oo koskaan tehnyt piparkakkutaloa, vaikka olen kovasti siitä haaveillut.

🤍 teettää valokuvia

Kun Luukaksen päiväkotikuvat tipahtivat postilaatikkoon, tajusin etten ole ihan liian pitkään aikaan teettänyt kuvia joten olisi korkea aika!

Ajattelin laittaa aluille sellaisen perinteen, että jokaisen vuoden lopussa tilaisin valokuvakirjan, jossa olisi kuvia kuluneelta vuodelta.

🤍 opettaa Luukaksen tekemään lumitähtiä paperista ja koristella niillä olohuoneen ikkunan

🤍 loihtia meille kaakaobaarin

Luukas RAKASTAA kaakaota.

🤍 viettää lapsi päättää-päivän

Mulla on ollut tää mielessä jo jonkin aikaa, mutta ajatuksen tasolle se on sitten jäänytkin.

🤍 katsoa ainakin kolme elokuvaa

Ihan liian harvoim tulee enää elokuvia katsottua, kun sarjoihin on huomattavasti helpompi keskittyä.

Mutta nää leffat mä haluaisin nähdä:

- Syke: Hätätila

- Blue Story

- Syyllinen

🤍 lukea ainakin yhden kirjan

Tuossa yhtenä päivänä huomasin, että mullahan on hitto vie kestokassillinen kirjoja yhdessä kaapissa... 

🤍 tehdä oikein hienon lumiukon

🤍 kokeilla ainakin yhtä uutta ruokareseptiä

Klassinen ongelma - meillä tuppaa pyörimään samat perus kotiruoat kuukaudesta toiseen, ja ollaan tosi huonoja kokeilemaan mitään uutta.

🤍 luopua 12 "entä jos joskus satun tarviimaan tätä"-asiasta

Tässä huushollissahan siis kaapit tursuaa turhaa tavaraa, kun "saattaa joskus vielä tarvita" mutta samaan aikaan kiroan tilanpuutetta ja sen turhan rojun määrää.. 

🤍 opetella olemaan luontevasti kameran edessä

Mä oon mun epämukavuusalueella jos kameran takana on joku muu kun mä itse eli toisinsanoen itselaukaisin.

🤍 ja opettaa M'n olemaan kameran takana

Jota tietenkin osaltaan helpottaisi se, että kuvattava osaisi rentoutua..

🤍 suorittaa hyväksytysti kolme verkkokurssia

Tän tavotteen saavuttaminen meinais tahtia yks kurssi kuukaudessa, joten ei paha todellakaan! 

Mitä sä aiot tehdä tänä talvena?

🖤 Tiia Krista Annika

Meidän perheen "kotityöjako"

Kotitöistä riidellään lapsiperheissä vanhempien kesken ylivoimaisesti eniten, eikä sitä käy kieltäminen ettei meilläkin niistä joskus otettais yhteen niin että miltei tantereet tärisee.

Ei ole ihan läpihuutojuttu löytää sellaista toimivaa järjestelyä, joka mahdollistaisi kummallekin yhtä paljon omaa aikaa ja lepoa - varsinkaan jos toinen on kotiäiti ja toinen kulkee töissä/opiskelemassa. Toinen tekee väkisinkin enemmän.

Tätä postausta lukiessa täytyy tietää myös se, että toinen meistä on paljon tarkempi esimerkiksi kodin siisteyden suhteen ja se olen minä - M' sietää sotkua ja epäjärjestystä paljon paremmin mitä minä. Mä olen myös enemmän sellainen heti-tyyppi, kun taas M' voi antaa asioiden odottaa. 

Miten meillä jakautuu vastuu arjesta?

LASTEN AAMU- JA ILTATOIMET

Arkiaamuisin M' hoitaa Luukaksen aamutoimet sillä aikaa kun me Rasmuksen kanssa heräillään, ja mä sitten tietty hoidan Rasmuksen. Viikonloppuaamuisin taas mä otan vastuun aamutoimista - useimmiten niin että nousen Rasmuksen kanssa jättäen M'n ja Luukaksen nukkumaan niin pitkään kun unta heillä riittää.

Iltatoimet onkin sitten astetta monimutkaisemmin sumplittu, tai no, ei niitä ole sumplittu ollenkaan.. Mutta useimmiten mä annan pojille iltapalan ja pesen hampaat, M' vie Luukaksen sänkyyn ja ottaa Rasmuksen hellään huomaansa että mä pääsen rauhassa siivoamaan huushollin päivän jäljiltä. Illat on meidän perheessä kaikkein pahinta hullunmyllyä, ja voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa että se on PAHA, jos joutuu ne hoitamaan yksin.

LUUKAKSEN PÄIVÄKOTIIN VIENTI JA SIELTÄ HAKU

Pääasiassa mä hoidan nämä, sillä M' starttaa jo seitsemän maita kohti koulua - silloin, jos hänellä sattuu olemaan vaikka myöhäisempi aamu, pääsee aikaisemmin pois tai peräti vapaapäivä, niin hän hoitaa nämä. 

KOTITYÖT, SIIVOAMINEN & RUOANLAITTO

Minä kotonaolevana osapuolena ihan luonnollisesti hoidan tätä osa-aluetta enemmän mitä M' - mä huolehdin viikolla ylläpitosiivouksesta, kun taas sitten isompi viikkosiivous hoidetaan porukalla viikonloppuna. Huolehdin, että kaikille löytyy puhdasta vaatetta ja kaapissa on puhtaita astioita. Teen ruoan niin, että M'n tullessa kotiin päästään koko perhe yhdessä saman pöydän ääreen yhtäaikaa syömään.

M' ottaa kyllä sitten koppia kotitöistä, jos mä olen vaikka todella väsynyt, ja joskus auttelee iltaisin siivoamaan päivän sotkuja pois mikäli Rasmus viihtyy yksinään lattialla tai muualla.

LASTEN NEUVOLAT YM.

Tää osa-alue on ollut alusta saakka mun vastuulla - M' on tainnut kerran vai kaksi kertaa käyttää Luukaksen neuvolassa mun ollessa kipeä ja sen ollessa mahdollista, mutta noin niinkun pääasiassa mä hoidan nämä mikä sekin on ihan loogista kun mä olen Rasmuksen kanssa kotona.

KAUPASSAKÄYNTI & HANKINNAT

Meillä M' on se joka useimmiten käy kaupassa - mä käyn vaan harvoin. Mä hoidan sitten kauppakassitilauksen, ja muut hankinnat lukuunottamatta autoon liittyviä juttuja koska niistä en tiedä sitten yhtään mitään. Isommat hankinnat mietitään yhdessä, mutta usein mä oon se joka ne loppupeleissä sitten toteuttaa. 

KOIRANHOITO

Aiemmin tätä jo vähän sivuutinkin, mutta arkisin M' käyttää Leon aamulla ja antaa aamuruoan. Mä käytän sen sitten päivällä kertaalleen samalla kun nukutan Rasmuksen päiväunille. Iltalenkin hoitaa se kuka kulloinkin parhaiten jaksaa hoitaa. 

Viikonloppuisin mä lenkitän aamulla ja päivällä, M' hoitaa sitten iltalenkin. 

Muut "hoitotoimenpiteet" kuten pesu, kynsienleikkuu, tassujen hoito ym. on pitkälti mun vastuulla. Tämä ihan sen takia, että Leo antaa paremmin mun ne hoitaa - meille tullessaan koiruus antoi hammasta mm. silloin kun kynsiä yritettiin leikata, ja mä opetin Leolle ettei kynsienleikkuun tarvitse olla inhottavaa tai pelottavaa. 

Koulutus on ehkä syytä mainita tässä myös, kun tuo Leo kuitenkin on vielä sellainen "remonttikoira" - tämä on myös suurimmaksi osaksi mun juttu. Tietysti M' osallistuu myös, mutta mä olen meistä se kärsivällisempi joka on oleellinen valttikortti mitä tulee reaktiivisen koiran kouluttamiseen.

...

Yksi plus yksi = mä teen enemmän.

Ja itseasiassa mä myös pyrin siihen, että saan päivän aikana tehtyä mahd. paljon kotitöitä, että iltaisin olisi aikaa sille tärkeimmälle: perheen yhteiselle ajalle, tekemiselle ja olemiselle. 

Joskus tuntuu, niinkuin en muuta edes tekisi kuin siivoaisi ja pyykkäisi ja laittaisi ruokaa - ja joskus se, että on itsellä arjen pyörityksestä kotona niin iso vastuu kannettavana, on tosi raskas taakka kannettavaksi. Olen silti onnellisessa asemassa sen suhteen, että mulla on se toinen joka voi tarvittaessa ottaa niistä koppia.

🖤 Tiia Krista Annika

Mun selän tarina - Scheuermannin tauti

Postaus toteutettu yhteistyössä Kipukaupan kanssa.

Tän postauksen kirjoittaminen ja julkaiseminen on mulle iso juttu, sillä kyseessä on mun suurin epävarmuus ja niin sanotusti "arka paikka", selkä.

Mulla on ollut selkäkipuja n. 12-vuotiaasta saakka, mutta vasta vuonna 2018 ollessani 19-vuotias, niille selvisi todellinen syy. Scheuermannin taudin diagnoosiin saakka mun selkäkivut kuitattiin lääkärissä ryhtivirheellä ja lannerangan lievällä skolioosilla.

Kun Luukas syntyi, meni muutama kuukausi ennen kuin mun selkäkivut räjähtivät ja kävivät sietämättömiksi - mulle tuli kipukohtauksia, joiden aikana en kyennyt liikkumaan milliäkään, enkä edes hengittämään kunnolla. Ne aiheuttivat, kuten arvata saattaa, ihan vaaratilanteitakin kotona pienen vauvan kanssa: kaksi kertaa tiputin pienen pojan kipukohtauksen iskiessä, onni onnettomuudessa että kummallakaan kertaa ei alla ollut lattia vaan sohva ja sänky - tuon toisen tilanteen jälkeen soitin itselleni lääkäriajan, puhelimessa sain välilevynpullistumaepäilyn. Mutta enpä olisi osannut arvata että mitä siellä lääkärissä sitten selviää, tai että millainen matka siitä sitten alkaa - en todellakaan.

Pääsin lääkäriin aika lyhyellä varoitusajalla, sillä puhelimen päässä ollut hoitaja ymmärsi hyvin tilanteen vakavuuden. Onnekseni mulle sattui asiansa osaava lääkäri, joka mittaili mun selkää katseellaan ja vaikutti heti siltä että tietää mistä on kyse - tuolloin hän ei mulle kuitenkaan sitä sanonut, vaan laittoi oitis lähetteen rinta- ja lannerangan röntgenkuviin. Kuvista paljastui kuusi kiilamaistan nikamaa rintarangassa ja kyfoosikulma joka normaalisti on alle 40 astetta, oli mulla 60 - sieltä tuli kuin apteekin hyllyltä diagnoosi: Scheuermannin tauti.

"Scheuermannin tauti on nikamien kasvuhäiriö, jossa todetaan tyypillisesti vähintään kolmen nikaman päätelevyvaurioita. Selkänikamien etuosan kasvu hidastuu, kun nikamien takaosa jatkaa kasvamistaan. Näin nikamien muodosta tulee kiilamainen ja selkärangan köyryys eli kyfoosi lisääntyy." - Selkäkanava

Terveyskeskuslääkäri kirjoitti mulle lähetteen erikoislääkärille jatkohoidon arviointiin, fysiatrille. Tuolloin ajattelin että jes, nyt mä saan apua näihin kipuihin - mutta siitä alkoikin pitkä ja raskas taistelu.

Kävin fysioterapeutilla, koska fysiatri niin halusi - siitä huolimatta että jopa fysioterapeutti totesi ettei mulle siitä liikkuvuusharjoittelusta ole apua. Vuoden ajan sain inttää lähetettä magneettikuviin, ennenkuin se mulle liikeni, ja onneksi vihdoin liikenikin. Magneettikuvista paljastui kasaan painuneen rintarangan aiheuttaneen välilevyjen pullottelua ja rappeumaa ja jopa selkäydin pullotteli yhdestä nikamavälistä - näiden tulosten jälkeen alkoivat niin sanotusti isot rattaat pyöriä: fysiatri kirjoitti mulle reseptin Sirdaludeihin, jotka vihdoin ja viimein auttoivat kipuun, mutta joita en kuitenkaan uskaltanut ottaa ollessani lapsen kanssa kahdestaan kotona ja lähetteen Kuopion Yliopistolliseen Sairaalaan selkäkirurgin arvioon. Tuossa vaiheessa tuli sellainen olo, ettei mun kipuja enää vähätelty.

Selkäkirurgin arvio oli se että kyllä tämä on leikattava - mainitsemisen arvoista että tuolloin mun rintarangan kyfoosikulma oli jo 80astetta, ja ainakin musta se tuntui hurjalta ja pelottavaltakin. Kyseessä olisi suuri leikkaus - mun rintaranka luudutettaisiin uudelleen, joten leikkauspäivä lyötiin lopulta lukkoon seuraavaksi syksyksi. Mutta sitten tulikin yllätys. Yllätys nimeltään raskaus - aloin odottaa meidän toista lasta. En halunnut tehdä aborttia mutta selän puolesta pelotti - soitin KYS:iin hoidonsuunnittelijalleni, ja keskusteltiin asiasta jolloin sain varmuuden että raskaudelle ei ole estettä. Kukaan ei kuitenkaan varmuudella voinut tietää kuinka mun selkä sen tulisi kestämään, mutta kaikkien yllätykseksi se kesti 9kk vauvan mahassa kantamisen todella hyvin - kivut olivat lähes olemattomia.

Synnytyksen jälkeen muistan, kun istuin autossa matkalla kotiin - mun selkäranka oli kuin spagettia. Se tunne oli aivan järkyttävä, ja oikeastaan vasta silloin mua alkoi tuon selän puolesta pelottaa. Ajattelin, että ei, ei nyt, mä en voi joutua kipujen kouraan ja leikkauspöydälle nyt, kun mulla on vauvakin. Heti, kun palauduin synnytyksestä tarpeeksi ja oma vointi salli, aloin taas treenaamaan selkää - koin kuitenkin saman turhautumisen sen suhteen kuin aiemminkin: selkälihasliikkeet kyllä tuntuivat, mutta eivät siellä missä niiden kuuluisi tuntua. Virheasennon vuoksi ne eivät menneet perille oikeaan paikkaan. Piakkoin sen jälkeen törmäsin Instagramissa Kipukaupan brändilähettiläshakuun, ja heidän ryhtiliiviään katselleena ja pohtineena päätin hakea mukaan - ja mut valittiin! Pääsin siis testaamaan kauan haaveilemaani ryhtiliiviä tämän brändilähettiläisyyden ansiosta.

Tässä yllä näette ryhtiliivin mulla käytössä:

Mä olen nyt reilun muutaman viikon ajan tätä käyttänyt päivittäin: aloitin pitämällä tätä päällä 10 minuuttia, joka aiheutti kipua jolloin otin liivin heti pois. Seuraavana päivänä tuo 10 minuuttia meni jo ilman kipuja. Siitä olen pikkuhiljaa pidentänyt aikaa - kahtena päivänä 15min, seuraavana kahtena 20min ja niin edelleen. Kroppa on alkanut muistuttamaan ryhdin korjaamisesta sen lyssähtäessä jo ihan itsekin, ilman liiviä. Ja entäs sitten ne selkälihasharjoitteet? No niihin tää on ollut vielä mahtavampi! Kun alan treenaamaan selkää, vedän tän liivin päälle ja liikkeet tuntuu siellä missä pitääkin!

Summa summarum: ryhtiliivin päivittäinen käyttö saa kropan muistamaan sen paremman ryhdin, ja selkälihasten vahvistuminen edesauttaa ja helpottaa sen ylläpitämistä. En olisi ikipäivänä uskonut, että näin yksinkertainen ja lääkkeetön "hoitomuoto" voisi olla näin iso apu ja helpotus - uskallanpa miltei jo sanoa, että saan nauttia pikkulapsiajasta rauhassa ennen leikkauspöydälle joutumista. Leikkaus on jokatapauksessa edessä tulevaisuudessa, ei siitä pääse yli eikä ympäri, mutta mitä pidempään mun selkä kestää hyvänä ilman sitä niin sen parempi - ovathan lapset pieniä vain sen yhden kerran.

Koodilla letsperheillaan10 saatte 10% alennuksen ryhtiliivistä - koodi on voimassa vain 48h, joten oo nopea!

🖤 Tiia Krista Annika

Puolen vuoden huutoitku jättää jälkensä

Mä oon halunnu jo kauan kirjottaa tän postauksen, mutta syystä x se on aina jäänyt vain ajatuksen tasolle - ehkä siksi, että kun elämä nyt on helpompaa, ei koe oikeudekseen palata "surkuttelemaan" raskasta aikaa joka on jo ohitse. 

Märehtimään ei kannata jäädä, mutta kaikki itseä ja tässä tapauksessa kokonaista perhettä koetelleet asiat on jotenkin käsiteltävä ja "vietävä loppuun" että elämä voi jatkua. 

Tää postaus on mun tapa käsitellä se kaikki huutoitku ja epätoivo mitä Rasmuksen ensimmäinen puolivuotta piti sisällään. 

Olin onneni kukkuloilla, kun Rasmus syntyi. Elin ihanassa vauvakuplassa ja katselin maailmaa niiden kuuluisien vaaleanpunaisten lasien läpi - olet varmasti kuullut puhuttavan niistä. Pesin sängyssä ja sohvannurkassa haistellen iki-ihanaa vauvantuoksua ja itkien onnesta - nyt hän oli siinä. 

Sen kaiken hormonitulvan keskellä en aluksi edes ymmärtänyt Rasmuksen itkevän normaalia enemmän, kun kaikki oli vaan niin ihanaa. Mutta jossain vaiheessa ikäänkuin heräsin todellisuuteen - kulkiessani huushollia ympäri huutavaa vauvaa sylissä hytkytellen ja hyssytellen. Itkien siinä samalla itsekin - ymmärsin että hitto.

Aloin kelata aikaa taaksepäin, miettiä esimerkiksi että koska viimeksi olen saanut siivottua? Koska viimeksi olen saanut syötyä ruokani lämpimänä? Koska viimeksi olen saanut nauttia hiljaisuudesta tai istua hetken aloillani? Koska viimeksi tässä talossa on voitu kertoa asiansa normaalilla äänenvoimakkuudella niin, että sen silloin kuulee eikä taustalla helise ikkunat kun meidän rakas vauva itkee?

Neuvolassa mainitsin asiasta JOKAIKINEN kerta, mutta vastaus oli viittaus kintaalla "kokeilkaa cuplatonia" tai jotain muuta vastaavaa. Vasta 5kk? neuvolassa lääkäri totesi sen olleen hyvin todennäköisesti koliikkia ja lohdutti että tässä iässä se usein alkaa helpottaa. Ajattelin silloin vain että jaa, ihanko tosissasi nyt olet? En tiennyt että olisiko siinä kuulunut itkeä vai nauraa, mutta en tehnyt kumpaakaan - olin vihainen. Ihan oikeasti vihainen. Ärsytti. 

Miten tuo kaikki sitten vaikuttaa nyt?

Itkuiset päivät ovat aika harvassa, mutta silloin kun sellainen päivä sattuu niin se vie kaikki mehut ja vähän enemmänkin. Jos en saa itkua loppumaan pian sen alettua, kirpoaa kyynel silmäkulmaan ja iskee sellainen epätoivo jota en voi estää puskemasta täysillä voimilla päälle.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana Rasmus ei viihtynyt oikein missään - lukuunottamatta syliä joko mahalteen tai pystyasennossa. Kaukalossa huudettiin, vaunuissa huudettiin, lattialla tai leikkimatolla huudettiin.. Nyt hän viihtyy vaunuissa SUPERhyvin - sinne nukahdetaan päiväunille kaikkein mieluiten, eikä kaukalokaan enää ole niin paha paikka mitä ennen. 

Vaikka nyt elämä onkin huomattavasti helpompaa ja mukavampaa, on siinä kokoajan läsnä sellainen jännitys ja pelko - entä jos Rasmus alkaakin huutaa vaunulenkillä pää punaisena, entä jos hän huutaa autossa koko matkan pää punaisena, entä jos hän huutaa koko päivän kotona pää punaisena eikä viihdy muualla kuin sylissä eikä nuku? 

Sillä tavalla se vaikuttaa, että ne tunteet kulkee mukana jyskyttämässä takaraivossa 24/7. Ja se on aika rankkaa. Samalla, kun siellä jyskyttää pelko ja jännitys, jyskyttää siellä kuitenkin myös sellainen vahvuuden tunne - mehän hitto vie selvittiin siitä kaikesta tietämättä edes mistä oli kyse? Wau. 

Voin myös myöntää olevani hieman katkera siitä, miten kukaan ei ymmärtänyt. Somessa napistiin siitä kun joku toinen kulkee vauvansa kanssa siellä täällä ja tuolla mutta Tiia olla öllöttää vain kotona eikä liiku missään. Neuvolan hälläväliä-asenne ja kintaalla viittaamiset sai jopa mut itseni uskomaan että tää nyt vaan on näin ja meidän elämää tällä hetkellä, nyt on vaan jaksettava ja pärjättävä. 

Olen ihan älyttömän kiitollinen siitä, että tuo kaikki on takanapäin - että nyt minä, ja me, voin ja voidaan nauttia tästä.

Me voidaan liikkua vaunuilla, mä pääsen päivisin niille vaunulenkeille joista nautin täysin rinnoin Luukaksen ollessa vauva. Mulla on mahdollista tehdä paljon muutakin kuin vain hytkyttää ja hyssyttää kyyneleet valuen ja silmät ristissä pää punaisena parkuvaa vauvaa. 

Elämä on tosi ihanaa just nyt.

🖤 Tiia Krista Annika

MEIDÄN VIIKKO - uusi arki

Tän postauksen oli alunperin tarkotus kertoa meidän syyslomasta, mutta koska sairastuvalla ei mitään hirveän hienoa tai kiinnostavaa tapahdu niin pidätin oikeuden vaihtaa viikkoa seuraavaan.

Viime viikolla meillä alkoi tosiaan uusi arki, kun M' lähti naapuripaikkakunnalle opiskelemaan. 

Miten tää arjen muutos sujui, mitä piti sisällään ensimmäinen viikko uutta arkea? Minäpä kerron teille - ainakin kiukuttelua ja lohtuhaleja, Postipaketteja, päiväunia ja sitä meille olennaista hullunmyllyä.

MAANANTAI

Uusi arki koitti, mukamas liian äkkiä. M'llä soi kello kuudelta, että hän ehtii ajella kello kahdeksaksi kouluun naapurikaupunkiin. Silmät avatessa iskee hirveän kova jännitys - Luukas ottaa kaikki muutokset niin raskaasti, eikä tämäkään ole sen suhteen poikkeus.

Ensimmäiset itkupotkuraivarit tulivatkin jo heti herättyä, kun ei päässyt isin syliin. Päästiin kuitenkin harmista yli ja lopulta kelpasi äitinkin syli jaettuna pikkuveljen kanssa. Mitään kovin ihmeellistä me ei maanantaina päivällä tehty, mutta illalla kävin Tokmannissa tarjoushaukkailemassa ja hakemassa uuden talvitakin Postista. Ruokana meillä oli Luukaksen toiveesta hänen lempiruokaansa - nakkikeittoa, sitä meillä syödään "usein." Eli suurinpiirtein kerran kuukaudessa.

Illalla käytiin vielä poikien kanssa pesulla ja minä kävin tuttuun tapaan reippailemassa Leon kanssa. Kun lapset matkustivat höyhensaarille, asetuttiin M'n kanssa sohvalle mukavasti ja laitettiin Netflixistä Blacklist pyörimään.

TIISTAI

Vierailin @perhearkea-tilillä Instagramissa mydayn merkeissä. Pojat olivat TODELLA unisia, vetivät sikeitä pitkälle aamupäivään asti. Päivä saatiin kulumaan nopeasti leikkimällä yhdessä ja käymällä "rentouttavalla" päiväkävelyllä koko sakki, ihan vaan päästelemässä savuja ulos korvista. Piilotin myös Luukakselle Muumi-patukoita hänen huoneeseensa, jos tuo poika jotain rakastaa niin aarteenetsintää.  

Kun M' tuli iltapäivällä kotiin, juotiin pullakahvit ja Luukas aloitti koko illan kestävän huutometakan - näin hän usein tuo ilmi harmituksen tai ikävän, joten sitä me kyllä osattiin odottaakin. 

Posti toi tiistain kunniaksi Jollyroomin paketin josta paljastui Luukaksen uudet hienot talvikamppeet - poju ihan itse ne valitsi. Jännä vaan, ettei hän niitä suostunut päälleen laittamaan.. 

KESKIVIIKKO

Ihan tavallinen päivä, vielä poikien kanssa kotona palautumassa flunssasta, joka jätti jälkeensä jäätävän väsymyksen. Taistelin hiki hatussa pyykkivuorten kanssa, ja yritin houkutella Luukasta tekemään mun kanssa hänelle vaatetilausta - huomasin nimettäin pyykkirumban keskellä ettei muutamat housut lisää pojun vaatekaappiin olisi pahitteeksi - mutta hän ei ollut väsykiukultaan kovin innostunut siitä, niin jätettiin tekemättä.

M' toi kotiintullessaan tuliaisia meille kaikille - Rasmukselle Brion puisen helistimen (sellainen "häkki" missä on kulkunen sisällä), Luukakselle uuden hienon roska-auton ja mulle &-merkin muotoisen sisustusvalon. 

Posti toi täydennystä Rasmuksen seuraavan koon vaatevarastoon - kaksi Newbien ihanaa jumpsuittia ja kettubodyn, jonka bongasin FB-kirppikseltä. Niiden lisäksi Serpentiini.fistä tilatun juuttisukka-joulukalenterin pojille valmiiksi.

Illalla sain vihdoin ja viimein palautettua yhden koulutehtävän ja tuuletin sitä - mutta se tuuletus lakkasi viimeistään yöllä kun puhkeamassa olevat alakulmahampaat valvottivat perheen pienintä ja siinä sivussa äitiä pitkälle yöhön saakka. 

TORSTAI

Luukas pääsi vihdoin palaamaan päiväkotiin. Mua jännitti julmetusti että kuinka selvitään Rasmuksen ja Luukaksen kanssa aamusta, mutta se meni ihan yllättävän hyvin - Luukas lähti reippaana ja innokkaana hoitoon, Rasmus nukahti vaunuihin matkalla. Kotiin palattua sain juoda kahvin rauhassa ja istahtaa koulutehtävien ääreen - vaikkakaan niistä ei mitään 1h unisaldolla tahtonut tulla. 

Ruoaksi väkersin kanapastaa, ja M'n tultua kotiin mallailtiin seinälle hylly, jonka hän toi mulle Jyskistä tullessaan. 

Iltalenkkiajan työnjako toteutettiin tällä kertaa niin että mä nappasin Rasmuksen vaunuissa mukaan ja Luukas lähti sillä aikaa käymään isin kanssa kaupassa, kun oli sitä toivonut ja hokenut koko päivän päiväkodista tultuaan. Kävivät reippaina hakemassa mun paketitkin Postista - sieltä paljastui yllänäkyvät Oppi&Ilon Minun kirjani pojille, ja toisen paketin sisältö (H&M) koostui Rasmuksen neule-fleecehaalarista, neule-fleecekypärämyssystä, yhdestä yöpuvusta ja mun sukista ja alusvaatteista. Illalla vielä saunottiin ja paineltiin saunanraikkaina pehkuihin.

PERJANTAI

Kiukkuaamu, mutta selvittiin kuitenkin ihan ajoissa päiväkotiin - tähän väliin täytyy vähän kehua, että me ollaan Luukaksen kanssa opittu hirmu hyvin pääsemään kiukuista yli! Niitä jumeja, mitä aiemmin tuli poikkeuksetta päivittäin, tulee nykyään todella harvoin. 

Tsekkasin Rasmuksen nukkuessa ruokalistan valmiiksi ja näpyttelin sen mukaan kauppakassitilauksen menemään. Väsymys oli niin hurja, että päässä pyöri - ulkoilma virkisti aina hetkeksi, muttei siitä pitkää iloa saanut. 

Huusin miltei hallelujaa kun M' tuli kotiin ja painelin ensitöikseni sänkyyn lepäämään - ulkoistin kotityöt ja Leon iltalenkityksenkin hänelle, sillä jos jotain mun oli pakko saada niin lepoa. 

Käytiin kuitenkin illan päälle vielä Luukaksen kanssa Tokmannissa metsästämässä pojulle led-ilmapalloja jotka hän mainoksesta bongasi, löydettiin kuin löydettiinkin niitä ja paljon muutakin. Vitsit miten onnellinen Luukas olikaan, kun sai pimeässä loistavan dino-ilmapallon! 💚

Kipaisin samalla reissulla Postista toisen HM:n paketin, jossa tuli iso kasa sisävaatetta Rasmukselle. Huokaisin helpotuksesta tyrkätessäni ne vaatteet pesuun, nyt alkaa seuraavan koon vaatearsenaali olla jo ihan kelvollinen. 

LAUANTAI

Tarkoitus oli pitää siivouspäivä, mutta miesväki päätti että pyh, me lähdetään käymään mummolassa. Ja sinne me sitten ajeltiinkin, M'n vanhempien luo. Tultiin sieltä takaisin kotiin puoli seitsemän aikaan ja tyrkättiin sauna lämpeämään. Saunottiin ja tehtiin iltapalaksi lämpimiä voileipiä. 

Kun pojat nukkuivat, laitettiin taas M'n kanssa Blacklist pyörimään ja syötiin sipsiä sitä sohvan nurkassa tuijottaen, ihan liian myöhälle yöhön.. 

SUNNUNTAI

Tämä päivä kului siivotessa huushollia ja tehdessä Luukaksen toiveesta pizzaa. Sellainen meidän tapaan "rento" päivä. Ja mikäs olisikaan sen parempi tapa valmistautua uuteen viikkoon. 🤍

Sellainen oli meidän viikko, ensimmäinen viikko uutta arkea - ja hyvin selvittiin, vaikka itse sanonkin! Nyt se viime viikon uusi arki tuntuu jo ihan tavalliselta eikä niinkään enää uudelta ja erilaiselta - niin hyvin me siihen kiinni päästiin. 

🖤 Tiia Krista Annika